sunnuntai 6. marraskuuta 2011

VALVOKAA (KANAVOINTI)

Valvokaa ette tiedä milloin HERRAN päivä tulee,Raamatun lause on varmaan monen taholta väärin ymmärretty.Se tarkoitta että tuhannen vuoden aikana vanhemmat sielut käyvät MESTARITASON oppijaksoja jälleensyntymä väliä nopeutetussa tahdissa /Ellei HERRAN päiviä olisi lyhennetty ei yksikään sielu pelastuisi,raamatun lause tarkoittaa tätä samaa asiaa,Se raamatun viittaus KARITSAN verellä pestyt vaattteet vain kuvaavat kovia koettelumuksia,eihän timanttikaan ole jalo,ellei sitä ole ensin hiottu. MESTARINNE MAITREYA (ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 3.40)

maanantai 31. lokakuuta 2011

ISÄ JUMALA JA ÄITI MAA (KANAVOINTI)

Kunnioita  isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit maan päällä  raamatunlause on väärennetty.Alkuperäinen lause on /Kunnioita ISÄ JUMALAA JA ÄITI MAATA että kauan eläisit maanpäällä.Jos ihminen väärällä toiminnalla tuhoaa luonnon,niin elinmahdollisuudet loppuvat ja koulutuspaikkanne tuhoutuu.Ei huonoja maallisia vanhempia voi kunnioittaa,ja tästä väärennöksestä on tullut uskontojen valtakapula. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

torstai 20. lokakuuta 2011

PITÄKÄÄ KAIKKEA MIKÄ HYVÄÄ ON(KANAVOINTI)

Raamatussanne mainittu lause lause tarkoittaa,että kaikki elämän filosofia neuvot eri henkisistä kirjoituksista,mitkä tuntuu hyvältä niin pitäkää se elämän ohje.Koska JUMALA on rakkaus,eikä se sisällä mitään negatiivista,kaikki mikä tuntuu huonolta poistakaa se ajatuksista.Kaikki elämänne vaikeudet voitte kääntää hyväksi,kun ajattelette mitä tämä vaikeus yritti opettaa.MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 3.00)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

TULEVAISUUS ONTEIDÄN (KANAVOINTI)

Maa planeetan saastuttaminen on teidän vastuulla,ja lapsenne joutuvat korjaamaan sadon.Mitenkä se teihin liittyy,se liittyy siten kun itse jälleensynnytte MAA planeetalle,joudutte korjaamaan aiheuttamanne vahingon MAA planeetalle,Sen vuoksi kannattaa jo nyt alkaa tekemään korjaavia liikkeitä,ennenkuin on liian myöhäistä.Monet ovat jo heränneet suojelemaan luontoa,mutta kestää aikansa ennenkuin saa päättäjät ymmärtämään asian,se tapahtuu vain vanhojen sielujen taholta,kun pääsevät päättämään asioista. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO (kanavoitu 2.05)

torstai 13. lokakuuta 2011

PITÄKÄÄ VIITTANNE VÄRIT PUHTAINA(KANAVOINTI)

Chakrat on ihmisessä olevan sielun henkistä kehitystä edesauttavia energiakeskuksia.Puhtailla elämäntavoilla,ne toimivat moitteettomasti,ja auttavat henkisen viisauden kehitystä.Ne pysyy puhtaina positiivisella ajattelulla,oikealla puhtaalla ravinnolla,sopivalla liikunnalla(Ei liiallisella) hyvällä henkisellä lukemisella(Ei uskonnon joka on negatiivista)Nykyään on paljon kanavoituja kirjoja,niinkuin tämäkin on kanavoitu.(Raamatussa on tämäkin vertaus mainittu) HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

torstai 6. lokakuuta 2011

SISÄINEN RAUHA(KANAVOINTI)

ANTAKAA KEISARILLE MITÄ KEISARILLE KUULUU,JA JUMALALLE MITÄ JUMALALLE KUULUU.Tämä raamatun lause sopii nykypäiväänkin,antakaa arkisten asioiden mennä omalla painollaan,ja huolehtikaa vain omasta sisäisestä rauhastanne.Kun kaikki päättäjätkin tulee valituiksi sellaisista sieluista,jolla on sisäinen rauha,MAA PLANEETASTA TULEE VALON PLANEETTA. MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 5.50)

tiistai 4. lokakuuta 2011

HUORINTEKO(KANAVOINTI)

Sanoin aikoinaan,joka himoitsee toisen vaimoa,repiköön silmän päästä,tämä oli karrikoitu vertaus,muutenhan melkein kaikki olisi silmäpuolia.Raamattu on vertauskuvauksellinen,ja riippuu henkisestä kehityksestä miten asian ymmärtää.Raamattu ei ole pelottava,kun ymmärtää henkisen sanoman,uskonnot ovat tehneet siitä pelottavan ja sanamuodoilla vääristäneet asian,myös jotain pois ottamalla,tai lisäämällä ja myös on ollut käännösvirheitä.Yksikin sana kun vähän muutetaan muuttuu erilaiseen käsitykseen asiasta. MESTARINNE MAITREYA(KANAVOITU 3.10)

MINÄ ITSE OLEN HERRA SINUN JUMALASI,ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA.(KANAVOINTI)

Minä olen herra sinun jumalasi älä pidä muita jumalia,ovat uskonnot vääristäneet raamattuun,itse sana on jätetty pois.JUMALA ON MEISSÄ ITSESSÄMME,EIKÄ OLE MUUTA JUMALAA,kaikki muu on epäjumalan palvelusta,jota lusifer edustaa.Paavillinen kirkko piti aikoinaan saada jostain jumala,ja laittoivat verisen ristin jumalaksi.Jonka jälkeen paavit olivat jumalan sijaisia,ja rahastivat ymmärtämättömiä ihmisiä(sieluja)Jos joku henkinen ihminen oli toista mieltä poltettiin roviolla. MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 2.20)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

UUSI AIKA (KANAVOINTI)

Nyt uuden ajan kynnyksellä tulee suuria muutoksia,koska tänne syntyy enemmän vanhoja sieluja ja myös muista aurinkokunnista tähteläisiä,jotka muuttavat MAA PLANEETAN olotilaa,raamatussa mainittu /TAIVAAN VALTAKUNTA TULEE ETTÄ SITÄ EI HUOMAA,ja toinen vertaus /VALVOKAA ETTE TIEDÄ MILLOIN HERRAN PÄIVÄ TULEE.Näistä vertauksista uskonnot ovat tehneet pelottavan tulkinnan,ja muutenkin JUMALALLA pelotellaan JUMALA ON RAKKAUS,EIKÄ TUOMITSE KETÄÄN,myös raamatussanne /JUMALA ANTAA SATAA NIIN PAHOILLEKIN KUIN HYVILLE,kuvaa samaa asiaa.JUMALA ON MAAILMANKAIKKEUDEN ENERGIA raamatussanne myös /JUMALA ON KAIKKIALLA OLEVA EI MISSÄÄN POISSA OLEVA,myöskin maininta /JUMALASSA ME ELÄMME JA LIIKUMME.Me olemme kaikki samaa ykseyttä,ainoastaan vertauskuvauksellisesti toiset ovat alaluokalla,toist keskiluokalla,toiset yläluokalla.Kaikki valmistuvat aikanaan,toisilla voi fyysisiä elämiä olla edessä satoja,toisilla viimeisiä koettelemuksia (Vanhat sielut)Seuraavan 1000 vuoden aikana vanhat sielut nousevat ylösnousseiksi MESTAREIKSI,jollainen itsekin olen.NÄYTIN VAIN TIEN SEURAAJILLENI. MESTARINNE MAITREYA  (kanavoitu 4.05)

MUISTOTILAISUUS JA PÄÄSTÄMINEN.(KANAVOINTI)

Aikoinaan kun sanoin opetuslapsilleni/Aina kun kokonnutte,syökää ja juokaa minun muistokseni.Uskonnot ovat tehneet tästä kehoituksesta maallisen rituaalin.Myös se raamatunlause /Mikä on maanpäällä päästetty on taivaassa päästetty.Uskonnot ovat vääristäneet,että joku maallinen pappi voi päästää jonkun synneistä.Se todellisuudessa tarkoittaa toisen posken kääntämistä.eli jos annat anteeksi väärintekijälle,se ei seuraa seuraavaan jälleensyntymään karmallisena seurauksena.Toisin sanoen jos sielu ei maallisen elämän aikana voi antaa anteeksi,niin se sielu on jossain seuraavissa elämissä koston välikappaleena,ja tekee saman minkä sielu aikaisemassa elämässä on sielulle tehnyt.Sen vuoksi antakaa anteeksi,koska me kaikki olemme yhtä,ja mitään ei tapahdu ilman syytä.Sielut eivät maallisessa kehossa vain muista aikaisemmassa elämissä olevia asioita(Jotkut vanhemmat sielut jotain saattavat muistaa) Sitten kun karma määrätystä asiasta on sovitettu,sielu saattaa tuntea helpotusta,ja on sen jälkeen henkisesti vahvempi. MESTARINNE MAITREYA (ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 2.40)

perjantai 30. syyskuuta 2011

PARISIELU MYSTIIKKA

Monet varmaan ihmettelevät mitä parisielu tarkoittaa.Me olemme lähteneet jumalallisuudesta kahtena sielumonadina(Raamatun kylkiluuvertaus kuvaa samaa asiaa)Ja meillä on sukupuolivietti koska haemme sitä oikeaa(Parisielua)Harvoin tapaa maallisen elämän aikana sitä parisielua,mutta jos näin tapahtuu niin mitkään sidokset eivät pysty estämään kanssakäymistä.Sitten kun olette lopettaneet maallisen karman kierron yhdytte parisieluun
/Raamatun vertaus sitten kun mies eienää ole mies,ja nainen ei ole enää nainen,olette niinkuin enkelit taivaassa kuvaa tätä asiaa. MESTARINNE MAITREYA.   Jäljestäpäin qframin hautalöydöistä löydetyt kirjoitukset jotka on laitettu kirjaksi  JEESUKSEN SALAISET SANAT,JOSSA HÄN KERTOO OPETUSLAPSILLE SALAISIA VIISAUKSIA..

maanantai 26. syyskuuta 2011

2012 VUODEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

LUODAAN UUSI MAA JA UUSI TAIVAS(RAAMATUSSA MAINITTU)Kuvaa henkisen kehityksen nousua 2012 vuoden jälkeen,koska tänne syntyy vanhempia sieluja ja tähteläisiä muilta planeetoilta,jotka nostavat MAA PLANEETAN värähtelyt kolmannesta ulottuvuudesta neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen.Ne sielut jotka eivät pysy henkisessä kehityksessä mukana syntyvät seuraavissa elämissä toiseen UNIVERSUMIIN kolmi ulotteiselle planeetalle(itsekkäät sielut)Ihmiskunta vähenee yksi kolmasosalla,ja sodatkin pikkuhiljaa vähenevät ja loppuvat kokonaan,ja alkaa MAA PLANEETALLA rauhan ja harmonian aika,mikä joskus ATLANTIS mantereella oli. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO  (kanavoitu 3.40)

VAPAHTAMINEN JA SYYLLISYYS (KANAVOINTI)

Anteeksianto on vapautuminen syyllisyydestä.Jos on joutunut kaltoin kohdelluksi,niin on monesti vaikea antaa anteeksi,se on vaikeaa sen vuoksi kun ei aina ymmärrä syyn ja seurauksen lakia(Karma)Se juontaa edellisissä elämissä hankituista syistä,jotka joutuu sovittamaan.Ne otetaan huomioon kolmanteen ja neljänteen elämään ajoittuvalta ajalta.Mitä vanhempi ja henkisesti vahvempi sielu,sitä enempi annetaan vaikeuksia henkisen kasvun vuoksi (Jokainen tietää että kun on käynyt kovan koettelumuksen niin ei pienet asiat hetkauta)Raamatussanne mainittu jolla on paljon annetaan jolla ei ole otetaan entinenkin pois,tarkoittaa ettei kenellekään anneta kuormaa enempi kun jaksaa kantaa.Jotkut sielut saattavat lopettaa omaehtoisesti koulutuksensa kesken,mutta silläkin on oma tarkoituksensa.  MESTARINNE MAITREYA  (kanavoitu 1.10)

torstai 22. syyskuuta 2011

NIINKUIN MAAN PÄÄLLÄ NIIN MYÖS TAIVAISSA(KANAVOITU)

Sellainen ihminen kuin hän on maallisissa riippuvuuksissa,niin samanlaisia mielyymyksiä on myös henkimaailman puolella.Täällä negatiivinen ihminen on henkimaailman puolella vaikuttamassa riivaajana fyysisesti ,heikkoon  henkiseen ihmiseen,ja teettää joillakin humalatilassa tai muuten negatiiviseen tilaan joutuneella sielulla negatiivisia tekoja,tunkeutumalla kyseisen sielun energiakenttään riivaajan ominaisuudessa.Kaikki riippuvuudet ovat isomman tai pienemmän riivaaja hengen aikaansaamia.Omalla kovalla tahdolla niistä voi päästä eroon.Jokaisella ihmisellä on myös henkioppaita,sen tasoisia minkä henkinen kehitys edellyttää,mutta henkisellä kehityksellä ei ole mitään tekemistä määrätyn uskonsuunnan kanssa.Voi myös uskonnoissakin olla henkisiä ihmisiä,mutta uskonto rajoittaa vapaan henkisen kehityksen.Raamatussanne mainittu /olkaa vapaita eikä kenenkään orjia tarkoittaa tätä asiaa. MESTARINNE MAITREYA.

tiistai 20. syyskuuta 2011

ELÄVÄT JA KUOLLEET(KANAVOITU)

Ne jotka eivät ymmärrä HENKIMAAILMAN olemassaoloa(Ateistit dogmaattiset uskovaiset)Ovat fyysisen kuoleman jälkeen kuin kuolleet(Raamatussa mainittu)Tai he luulevat että minä Jeesus tulen herättämään heidät,tai sitten kulkevat hautuumaalla hämmentyneinä minua odottaen.Sen vuoksi olisi hyvä fyysisen elämän aikana olla tietoinen kuolemattomuudesta.Toiset taas ovat,ja elävät niinkuin eivät olisi fyysisesti kuolleetkaan(Niinkuin maanpäällä niin myös taivaissa(raamatussanne mainittu)Näitä maahan sidottuja sieluja voi jokainen joka ymmärtää poistaa ARKKIENKELI MIKAELIN AVUSTUKSELLA VALOON. TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 21.30)

ANTAKAA TEILLE ANNETAAN(KANAVOINTI)

Iloista antajaa JUMALAKIN RAKASTAA(Raamatussannekin)Ei tarkoita kirjaimellisesti seksiä(kirjoittajan huomautus)JUMALALLISEN viisauden omaava sielu,antaa roponsa(euronsa)Köyhälle eikä tee siitä numeroa(Järjestöjen kautta annettu apu on epävarmaa meneekö se oikeaan tarkoitukseen) TÄÄLLÄ HENKIMAAILMAN PUOLELLA kaikki teot niin hyvät kuin pahat,kirjataan ylös.Salomonin viisaus(Raamatussa)Kuvaa henkisen viisauden omaavaa sielua.Oikeudenmukaisesti kohtelemalla lähimmäistä saa lisää henkistä viisautta.Henkisen viisauden oivallettua ei enää halua maallista rikkautta,mikä monesti on vain rasite.Henkinen rikkaus(viisaus)On ikupäiväistä,maallinen oppi vain tilapäistä.Maallinen viisaus on Egon pullistelua,mikä vain aiheuttaa henkistä kärsimystä.PYHÄN HENGEN JUMALALLINEN VIISAUS AIHEUTTAA VALTAVAN ILON.  TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 1.10)

SUOMI ESIMERKKINÄ.

Eikö Suomi voisi olla esimerkkinä kansakuntana,muille kansoille miten oikeamielinen yhteiskunta toimii.Koska tänne syntyy aika paljon vanhoja sieluja ja tähteläisiä,tehtäisiin Suomesta esimerkki kansakunta,miten maata hallitaan.Eriarvoisuus poistettaisiin,koska ymmärretään että maallisella ei taivasosuutta saavuteta.Annetaan kaikille ihmisarvoinen elämä,maalliset rikkaat voisivat osallistua oman sielunsa kehitykseen,antamalla maallisesti köyhälle roponsa(euronsa)Eikä itsekkäästi tekisi sielullensa vahinkoa viemällä köyhältä kaiken(Jos jollain on liikaa se on joltain pois)Mitä vielä nykyään pankit,ennen saattoi kirkkokin(Papinmaksu)Tehdä. 90 luvulla kierot pankinjohtajat panivat ihmisiä konkurssiin,huijaamalla ymmärtämätöntä yrittäjää,koska silloin luotettiin pankkiin kuin JUMALAAN. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

EPÄJUMALAN PALVONTA (KANAVOINTI)

Lopettakaa verisen ristin palvonta,jossa minua JEESUSTA edelleen LUSIFERIMAISILLA rituaaleilla tapetaan verisellä ristillä,samoin muissakin uskonnoissa palvotaan maallisia profeetoita.Palvokaa elävää JUMALAA,mitenkä se tapahtuu?Kunnioittamalla toisianne,ja MAA PLANEETTANNE että ette tuhoa koulutuspaikkaanne,saasteettomalla tegnologialla ja sotien lopettamisella palvotte oikeaa JUMALAA. MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 1.30)

SIELUN IKÄ JA KOULUTUS (KANAVOINTI)

Älkää olko murheellisia,jos elämä potkii päähän niin ymmärtäkää että mitä vanhempi sielu sitä kovemmat vaikeudet,koska vanhoja karmanvelkoja pannaan nopeutetusti käymään läpi(Raamattunne vertaus)Kärsimys kirkastaa,ja heikkoudessa vahvistuu kuvaa tätä asiaa.Nuoremmille sieluille ei voi antaa enempää kuormaa kun jaksavat kantaa.Hyväksykää vaikeutenne,niin vaikeutta ei enää ole. MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 6.30)

VAPAA TAHTO (KANAVOINTI)

Teillä on vapaa tahto,minkä vuoksi emme HENKIMAAILMAN puolelta tyrkytä teille mitään pakko opetusta,mitä maalliset Lusiferin vallan olevat uskonnot tekevät.Jokainen järkevä sielu ymmärtää että uskonnon avulla olevat sodatkin käydään,mitä Lusifer kaaoksella yrittää saada aikaan.VALON tietä seuraava sielu ei enää lankea Lusiferin pelon alla oleviin uskontoihin,vaan on itsenäinen ja nauraa sen naurettaville rituaaleille.Lusiferille voi huoleti nauraa,koska ilo kuuluu JUMALALLISEEN VALOON,MITÄ KRISTUS MIKAELIN NÄYTTÄMÄ TIE EDUSTAA.TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA.(kanavoitu 1.50)

HILJENTYMINEN /MEDITOINTI (KANAVOINTI)

Hiljenny sisäiseen itseesi ja poista kaikki ajatukset mielestäsi,niin alkaa sisäinen (JUMALALLINEN) viisaus virrata itseesi.Ihminen pyörittää joutavia ajatuksia päässään,joka suurenee kuin lumipallo kierittäessä,ja viimein ei tunnu olevan ulospääsyä.Pitäisi oppia olemaan kuin pikkulapsi,välitön ja huoleton eikä ottaa maallisista asioista turhaa huolta(Lasten kaltaiset pääsevät taivasten valtakuntaan(Raamattunne vertaus kuvaa tätä asiaa)MNÄ MESTARINNE aikoinaan kuljin opetuslasten kanssa vailla huolta huomisesta,eikä ollut aina tietoa edes yösijasta.Te ihmiset monesti kannatte turhaa huolta asioista,antakaa KORKEAMMAN MINÄN(JUMALALLISEN OLEMUKSEN)Ohjata teitä.Alempi minä LUSIFERIMAINEN ylpeys panee vastaan,mutta heittäkää se vertauskuvauksellisesti roskiin.Kenenkään kuormaa ei saa kantaa(Ei edes omien lasten)Kaikilla on oma elämänkoulu käytävänään. MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 8.40)

RUOKI MINUN LAMPAITANI(KANAVOINTI)

Sanoin aikoinaan opetuslapsilleni /Ruoki minun karitsoitani,kaitse minun lampaitani,ruoki minun lampaitani.Ihmettelette varmaan mitä nämä vertaukset tarkoittavat.Ruoki minun karitsoitani,kuvaa nuorempien sielujen aikakautta(Oinaan aikakautta)Kaitse minun lampaitani kuvaa nyt mennyttä( kalojen aikakautta 2000 v. kestänyttä)Nyt alkanut vesimiehen aikakausi kuvaa (Ruoki minun lampaitani)Olevaa aikakautta,henkistä viisautta tuodaan suorana opetuksena esim:kanavoinnit,koska vanhemmat sielut kestävät(Vertauskuvauksellisesti)Vahvempaa ruokaa. TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 0.25)

perjantai 16. syyskuuta 2011

PIENUUS JA SUURUUS(KANAVOINTI)

Joka täällä maan päällä on olevinaan suurin,on TAIVAAN VALTAKUNNASSA pienin(Raamatussanne rikkaan ja köyhän miehen vertaus)Myös joka itsensä ylentää se alennetaan,joka itsensä alentaa se ylennetään.Näytin esimerkkiä opetuslapsilleni pesemällä heidän jalat MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 20.50)

LUSIFERIN HARHAA(KANAVOINTI)

Lusiferilta ARKKIENKELI MIKAELIN otettua vallan pois,ja jätettyä vapaan tahdon lakien mukaan uskontojen JUMALUUS LUSIFERILLE,ovela Lusifer keksi että tehdäänpä minusta Jeesuksesta epäjumala ja sovitetaan synnit ristillä,joka seuraa määrättyä uskontoa.Myös muiden uskontojen MESTAREISTA on tehty EPÄJUMALIA,vaikka raamatussannekin on sanottu,älkää uskoko jos joku sanoo JUMALA on siellä tai JUMALA on täällä.SE ON TEISSÄ ITSESSÄNNE,KUN VAIN LÖYDÄTTE SEN (Etsivä löytää kolkuttavalle avataan,raamattunne vertaus kuvaa samaa asiaa)Älkää olko murheissanne ei se viisaus hetkessä löydy,siinä pitää tehdä töitä(Raamattunne vertaus,joka ei töitä tee ei syömäänkään pidä kuvaa samaa asiaa)Raamattuakaan ei pidä ottaa kirjaimellisesti,se on paremminkin vertauskuvauksellinen(kirjoittajan huomautus)Sanoin aikoinaan (Raamatussannekin mainittu)Fariseuksille ja kirjanoppineille /TEIDÄN JUMALANNE ON ISÄSTÄ PERKELEESTÄ eivät oikei tykänneet kommenteistani,minua pidettiin toisinajattelijana.Pitää olla kova JUMALALLINEN rohkeus esittää valtaväestöstä poikkeavia asioita. MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 1.50)

KULTAISEN YMPYRÄN SALAISUUS

Kultainen ympyrä tarkoittaa,jos elämässä pyrit hyvään se palaa ajan kanssa hyvänä takaisin.Samoin kuin musta ympyrä,paha palaa pahana takaisin.JUMALLISET VALON VOIMAT ovat vaikuttamassa KULTAISESSA YMPYRÄSSÄ.Lusiferiset voimat ovat vaikuttamassa mustassa ympyrässä,mikä on VALON vastakohta.  HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

KULTAINEN YMPYRÄ

Haluaisin puhua sinun kanssasi laajemmin,on niin monta suurta tärkeää asiaa jotka haluaisin antaa maailmalle.Teitä lapseni,luomakunnan korkeimpia käytetään työvälineenä tähän tarkoitukseen.Ettekö voi nähdä kultaista ympyrää? MINÄ luon teidät,te olette tärkeä osa MINUA ja yhteydessä kaikkiin olemuksenne oleviin alkuaineisiin.Te olette luomistyönne jatkajia,teille uskottu voima siunaa tai kiroaa elämänne,sen tähden teidän täytyy kuvastaa kasvojani puhtaasti ja ajatustenne lähteen oltava puhdas,niin että heijastamanne JUMALANKUVA on aiva sisimpänne JUMALAN kaltainen.Vain sellaisen kirkkaan mielen kautta voin saattaa mahtavat tekoni maan päälle.Ja niinpä jokainen hetki,jonka vietän puhdistaen mieltäsi kaikesta siitä,joka tahraa kirkkaat vedet,ja jokainen hiljaine hetki jolloin tietoisesti säteilet kuvaani,auttavat minua ilmaisemaan ajatukseni kauttasi,ja toteuttamaan ne aineellisessa maailmassa koko ihmiskunnalle.ETTEKÖ TIEDÄ ETTÄ OLETTE JUMALAN TEMPPELI JA JUMALAN HENKI ASUU TEISSÄ(1.Korinttolaiskirjeen 3.luku)  HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

ANOKAA TEILLE ANNETAAN(KANAVOINTI)

Varmaan ihmettelette mitä (raamatun vertaus)Anokaa teille annetaan tarkoittaa.Jos pyydetään jotakin joka auttaa henkistä kehitystä(rukous)itselle tai lähimmäiselle,niin sellainen pyyntö tulee kuulluksi.Mutta jos pyytää jotain maallista hyvää,joka ruokkii alemman minän eli Egon ruokkimista ei tule kuulluksi.Sairauskin on monesti sielun kasvattaja,jos se otetaan pois niin HENKINEN kehitys keskeytyy,mutta jos on ymmärtänyt opetuksen tarkoituksen(Karman sovituksen)niin saattaa parantua(Aikoinaan kun paransin sairaita sanoin /USKOSI ON SINUT PARANTANUT. Ihme parantumisia saattaa tapahtua,jos ihminen luottaa omaan JUMALALLISUUTEENSA,eikä anna Egon eli alemman minän,ylpeyden olla esteenä  MESTARINNE MAITREYA.  (kanavoitu 2.15)

torstai 15. syyskuuta 2011

YLÖSNOUSEMUKSESTA VIELÄ (KANAVOINTI)

Aika on vain täällä maan päällä.Henkimaailmassa ei sinällään ole aikaa(Raamatun vertaus HERRAN TUHAT VUOTTA ON KUIN YKSI PÄIVÄ JA YKSI PÄIVÄ ON KUIN TUHAT VUOTTA)Sen tähden tämä fyysinen olomuoto on nopeuttava ylösnousemusta.Henkimaailman puolella on paljon halukkaita sieluja inkartoitumaan(Syntymään) fyysilliseen olomuotoon.Henkimaailmassa on eri tasoja,mikä henkisen kehityksen myötä pääsee korkeammalle tasolle(Raamatun vertaus TAIVAALLISELLA ISÄLLÄ ON MONTA ASUINSIJAA)Sen vuoksi olkaa kiitollisia että saatte fyysisellä olomuodolla nopeuttaa henkistä kasvua.Ruumis on sielun TEMPPELI sen vuoksi olisi hyvä jos siitä pitäisi hyvää huolta,eikä missään asiassa menisi liiallisuuksiin. TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 7.10)

YLÖSNOUSEMUS KÄY LIHAN KAUTTA(KANAVOINTI)

Uskonnot ovat vääristäneet totuuden ja kuvittelevat minun Jeesuksen tulevan noutamaan haudan pohjasta,ja kokoamaan mädäntyneet luut yhteen(Mikä primitiivinen käsitys asiasta)Se raamatun vertaus ruumiitten ylösnousemuksesta,kuvaa nytkin tapahtuvaa ylösnousemusta lihan kautta.Henkinen kehitys tapahtuu nopeammin lihan kärsimyksen kautta(KÄRSIMYS KIRKASTAA JA HEIKKOUDESSA VAHVISTUU raamatun vertaus)Kuvaa samaa asiaa.Koska henkimaailmassa ei ole aikaa,niin kehitys siellä on hitaampaa. MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 7.30)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

UUDEN AJAN ENERGIAT(KANAVOINTI)

MINÄ TEIDÄN MESTARINNE lupasin tulla takaisin aikoinaan(Raamatussannekin mainittu)Monet niin sanotut uskonnot ovat käsittäneet asian väärin,aivankuin silloinkin Israelilaiset odottivat MESSIASTA,nytkin niinsanotut kristityt odottavat noutajaa taivaan kirkkaudessa.Se todellisuudessa tarkoittaa uusien HENKISTEN ENERGIOIDEN muodossa ylösnousemusta vanhojen sielujen taholta 1000 vuoden aikana.Sen vuoksi jälleensyntymiä on nopeutettu että vanhemmat sielut kerkeävät kehittyä henkiseen viisauteen tänä aikana.Sen 1000 vuoden jälkeen nuoremmat sielut alkavat ylösnousemuksensa(Raamatussanne on mainittu ensimmäinen ja toinen ylösnousemus) MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 5.45)

KANAVOINNISTA(KANAVOINTI)

Te vanhat sielut voitte kanavoida jos elämäntilaanteenne on tasapainossa,eikä ole perhe tai taloudellisia huolia.Entisajan profeetat olivat yleensä yksinäisiä ihmisiä,jonka vuoksi he voivat vapaasti keskittyä henkiseen viisauteen(Ei ollut lapsen itkua ja kirveen hiontaa/kirjoittajan huomautus)Raamattuakin on koottu kanavoinneista,ja eritasoisten profeettojen kirjoituksista.Raamatuata ovat uakonnot tehneet pyhän kirjan,niinkuin koraanista ja muista eri uskontojen kirjoituksista.Maallisten pappien toimesta raamatusta on osia poistettu,ja muunneltu omiin tarkoitusperiin sopiviksi,ja osa käännösvirheitä ja näin on saatu kansat uskomaan niinkuin JUMALA olisi raamatussa tai jossain järjestössä,sen tähden monet kieltävät JUMALAN olemassaolon,koska JUMALALLA on peljätetty ihmisiä.(Niinkuin joulupukilla pikkulapsia/kirjoittajan huomautus)Henkimaailman puolella ei ketään pakoteta uskomaan,vaan jokainen sielu löytää oman polkunsa,ja me henkimaailman puolella olemme valmiit auttamaan jos anotte(Anokaa teille annetaan/raamatun vertaus)  MEATARINNE MAITREYA (kanavoitu 3.50)

HENKI JA AINE LÄHESTYY TOISIAAN(KANAVOINTI)

Kanavoinnit ovat lisääntymässä koska aineellisen ja henkisen verho on ohentumassa.Henkimaailmasta tulee tulevaisuudessa enempi informaatiota,sillä ihmiskuntaa opetetaan henkisellä tiellä.Vanhat uskomukset romuttuvat eikä dogmaattiset uskomukset pääse hallitsemaan ihmiskuntaa,tätä myöten sodat ovat vähenemään päin ja myöhemmin loppuvat kokonaan.    TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA. (kanavoitu 3.50)

UFO KOKEMUKSIA

Monilla nykyään on niinsanottuja UFO kokemuksia,mutta ei kaikki uskalla niistä kertoa leimautumisen pelosta.Osa on julkaissut kirjoja esim.KAISA-LIISA HILTUNEN,RAUNI-LEENA LUUKKANEN,TAPANI KOIVULA,KALEVI RIIKONEN,tässä muutamia SUOMALAISIA UFO kirjailijoita.Nämä henkisesti vahvat yksilöt jotka uskaltavat tuoda asian esiin.On myös muitakin joita ymmärtämättömät läheiset ovat panneet mielenterveydellisesti lääkehoitoon,koska heidän valurauta läheiset eivät ole ymmärtäneet heitä.Meitä viisaammat Planeettalaiset eivä ilmesty valurauta ihmisille,koska se aiheuttaisi heissä pelkoa koska pelko on sielun pahin vihollinen.Raamatussannekin on mainintoja ulkopuolisten AVARUUSKANSALAISTEN tominnasta.HESEKIELIN lentämistä tulisilla vaunuilla,ja MOOSESKIN sai paljon apua kuljetettuaan ISRAELILAISIA EGYPTIN vankeudesta (PUNAISEN MEREN YLITYS,JA MANNAN SATAMINEN TAIVAALTA)Nykyisin UFO kokemuksen omaava saa jonkun henkisen kyvyn itselleen.  HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

FARISEUKSET JA KIRJANOPPINEET(KANAVOINTI)

Fariseukset ja kirjanoppineet moittivat siitä että opetin vähempiarvoisia ihmisiä,enkä heitä.(Sanoin eivät terveet tarvitse parannuata vaan sairaat(raamatussakin mainittu)Luulivat että kehuin heitä,kun egon pullistelussa(Lusiferimainen ylpeys)Huomanneet ivaa.Eihän kaikkitietävää voi opettaa,siitä syntyy väitös.Alempi arvoiset ihmiset(Ihmisten mielestä)Ovat luonteeltaan nöyrempiä,ja kuuntelevat elämän viisauksia koska yleensä ovat vanhempia sieluja.Raamatussanne mainittu(TAIVAAN VALTAKUNNAN AVAIMET ANNETAAN VÄHEMPI ARVOISILLE IHMISILLE ETTEIVÄT PÄÄSE VIISAUDELLA KERSKAAMAAN)Minuakin aikalaiset pitivät kulkurina ja maankiertäjänä,koska en tehnyt ruumillista työtä.Nuorempana tein,koska maallinen isäni kuoli onnettomuudessa,ja jouduin huolehtimaan nuoremmista sisaristani ja veljistäni ja äidistäni.Työ oli silloin aika tärkeää nuoremmille sieluille(Nykyäänkin)Jotkut tappavat itsensä liiallisella työllä,eivätkä anna mahdollisuutta nuorille jotka sortuvat huumeisiin,ja muihin huumaaviin aineisiin,ja näin tekevät karhunpalveluksen nuorille.Nyt tosin jotkut ymmärtävät jäädä osaaika työhön joloin saavat aikaa itselleen ja harrastuksilleen. TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA( kanavoitu 6.20)

MINÄ OLEN(KANAVOITU)

MINÄ OLEN MIKÄ MINÄ OLEN.NÄMÄ JUMALALLISET sanat sanoin aikoinaan(raamatussanne)Nämä sanat te vanhat sielut voitte myös sanoa.Nuoremmat sielut eivät uskalla,koska pelkäävät omaa JUMALALLISUUTTA.JUMALASSA ei ole mitään pelättävää,koska olette osa JUMALAA.EGO eli alempi minä potkii vastaan,eikä hyväksy omaa JUMALALLISUUTTA koska uskontojen kautta on niin kauan opetettu teidän olevan maan matosia,syntisiä mitä maalliset valtaapitävät järjestöt ovat pelottelun avulla ylläpitäneet.Nyt on aika lapsen uskosta kasvaa aikuiseksi,eikä olla uskonnon orjana.Vain vapaa tietää totuuden(Totuus on vapauttava teidät,raamatussanne sanottu)LÖYTÄKÄÄ ITSESTÄNNE JUMALALLINEN VIISAUS.  MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 3.05)

maanantai 12. syyskuuta 2011

EGON HARHA (KANAVOINTI)

Se raamatussa mainittu lause(Synnin palkka on kuolema) on egon harha mikä perustuu uskontojen kautta JUMALAN viemiseen johonkin ulkopuoliseen tyranniin.Raamatussakin on monesti mainittu,te olette JUMALIA niin eikö viisas ihminen ymmärrä että eihän JUMALA voi kuolla,niin ette tekään voi kuolla,ainoastaan etääntyä JUMALASTA(TUHLAAJA POJAN VERTAUS)MUTTA TULETTE AIKANAAN PALAAMAAN JUMALALLISEEN VIISAUTEEN,toiset ennemmin ja toiset myöhemmin.  MESTARINNE MAITREYA.(kanavoitu1.50)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

OIKEA JUMALA(KANAVOINTI)

Minä teidän Mestarinne ohjaan teitä palvomaan oikeaa JUMALAA.Uskonnot ovat unohtaneet oikean JUMALAN,ja palvovat kuollutta jumalaa.Oikea JUMALA ON TEISSÄ PYHÄNÄ HENKENÄ vaikuttamassa elämäänne.Uskontojen jumala (egon pullistelu)Lusiferimainen ylpeys on heidän jumalansa.Antaa kuolleiden (henkisesti)Haudata kuolleensa seuraa SINÄ MINUA. TEIDÄN MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS) kanavoitu 1.10

MINÄ JA FARISEUKSET(KANAVOINTI)

Minä teidän Mestarinne jouduin monesti fariseusten kanssa väittelyyn,hekään eivät ymmärtäneet sielun kuolemattomuutta,kun sanoin heille että olen elänyt ennen Aabrahiamikin(raamatussakin mainittu)He suuttuivat ja sanoivat että ethän sinä voi olla niin vanha.Eivät tienneet minun oleva vanhan sielun,koska siihen aikaan oli nuoria sieluja enemmistönä,tänä aikana tilanne on muuttumassa.Uskontojen piti keksiä jostain JUMALA,kun eivät ymmärtäneet kun sanoin,ETTEKÖ TIEDÄ OLEVANNE JUMALIA(PSALMI 82) Minusta tehtiin jonkinlainen epäjumala verisellä ristillä riiputettuna.Muissakin uskonnoissa on myös profeetoista tehty epäjumalia.Minä näytin tien millainen millainen on täydellinen sielu,koska elin viimeistä maallista elämää keskuudessanne.En tahtonut itsestäni tehtävän epäjumalaa mutta nuoremmat sielut tarvitsevat jonkinlaisen palvontakohteen.Nykyään tehdään urheilijasta herkästi sankari tai muuten julkkiksesta.Vanha sielu on egon pullistelusta vapaa,ja toimii korkeamman energian/JUMALAN OHJAUKSESSA. MESTARINNE MAITREYA(kanavoitu 4.10)

SIELUNVAIHDOSTA(KANAVOINTI)

Sielu saattaa vaihtua nykyisinkin,jonkun onnettomuuden seurauksena.Läheiset saattavat olla ymmällään kun joku läheinen on saatanut jonkun onnettomuuden,tai sairauden jälkeen muuttunut eri ihmiseksi.Minä (JEESUS) Lähdin Johanneksen kasteen yhteydessä henkimaailman puolelle ja ARKKIENKELI MIKAEL tuli ruumiiseni(Raamatun kuvaus"Pyhä henki laskeutui kuin kyyhkynen taivaasta)Menin JOHANNES KASTAJAN kastetilaisuuteen Johanneksen mieliksi,koska Johannes oli serkkuni.ARKKIENKELI MIKAEL oli tämän jälkeen ruumissani,eihän sitä koettelemusta olisi vanha sielukaan kestänyt.Maria Magdaleena jonka kanssa seurustelin ja äitini Maria ihmettelivät miksi olin muuttunut.Fyysistä seurustelua ei enää ollut Maria Magdaleenan kanssa,Maria ihmetteli asiaa(Marian evankeliumi joka nykyään on kirjastoissakin,on jäänyt pois raamatusta)Arkkienkeli Mikaelin energiakenttä oli niin valtava,että hän pystyi puhdistamaan maa planeetan karman,koska maa planeetalla sodittiin niin paljon ja äiti maa kärsi verenvuodatuksesta.Nykyään on sama tilanne mutta vanhat sielut muuttavat tämän tilanteen. Rakkaudella MAITREYA(ENTINEN JEESUS) kanavoitu 22.10

perjantai 9. syyskuuta 2011

KUOLEMA JA TUONELA

Jeesus kuoleman jälkeen astui tuonelaan,sopi Lusiferin kanssa että hän ottaa vallan,ja antaa Lusiferin hallita niin kauan kun ihmiset haluavat seurata Lusiferia.Kristuksen valoon tulijoille on portit auki,jotka haluavat seurata Jeesuksen opetuksia,näin hän kukisti kuoleman.Jotka ymmärtävät Jeesuksen opetuksia eivät pelkää kuolemaa,koska kuolemaa ei ole,se onsiirtyminen henkimaailman puolelle ja jälleensyntyy tänne maaplaneetalle,tai muille planeetoille,sielun kehitystasosta riippuen.Sielu on kuolematon koska se on osa JUMALAA,eikä JUMALA voi kuolla.Sielu on ihmisen energiakentässä olevissa chakroissa,kuoleman kokemuksen kokeneet,tai muuten ruumiista irtautuneet tietävät tämän asian-Mestari oli täydellinen että pystyi kuoleman jälkeen materialisoitua opetuslapsilleen,niinkuin Maitreya nimellä esiintyvä MESTARI nykyään tekee,mitä uskonnot haukkuvat pedoksi koska itse ovat petoja Lusiferin energian alla.Uskontojen on kaivettava Paavin arkistoista raamatusta poistettuja totuuksia(Jälleensyntymä ym:)Paavit ovat aikoinaan ylentäneet itsensä JUMALAN sijaiseksi ja hallinneet ymmärtämätöntä ihmiskuntaa,mitä vieläkin jonkin verran tekevät,vaikka niiden valta on pikkuhiljaa hiipumassa.Luther ymmärsi pienen osan totuudesta,mutta oli hukassa sielun kuolemattomuudesta,koska ei tiennyt karman laista ja jälleensyntymästä mitään.Budhalaiset tietävät jälleensyntymästä,mutta luulevat että sielu voi syntyä eläimeksi,mikä ei pidä paikkaansa. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

EPÄJUMALAN PALVONTA(KANAVOINTI)

Lopettakaa verisen ristin palvonta,jossa minua(ENTINEN JEESUS)Edelleen tapetaan LUSIFERIMAISILLA rituaaleilla verisellä ristillä,samoin kuin muissakin uskonnoissa palvotaan maallisia profeetoita.Palvokaa elävää JUMALAA,mitenkä se tapahtuu?Kunnioittakaa toinen toisianne,ja MAA PLANEETTANNE että ette tuhoa koulutus paikkaanne,saastettomalla tegnologialla ja sotien lopettamisella palvotte oikeaa JUMALAA. MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 1.30)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

YLÖSNOUSEMUS KÄY LIHAN KAUTTA.

Tästäkin lauseesta(raamatussa)Ovat jotkin uskonnot ymmärtäneet että lihaa ei saa syödä,vaikka se energia on kasvien muodossa terveellisempää,mutta on kulttuureja missä lihan syönti on välttämätöntä.Te käytte koko ajan ylösnousemusta lihan kautta,korkeammalle henkiselle tasolle.Jotkin uskonnot pitävät lihaa kirottuna,mikä taas vääristää ruumiin kunnioitusta,koska ruumis on SIELUN TEMPPELI,niin ruumistakin pitää kunnioittaa,pitämällä siitä huolta,mutta ei pullistelemalla ulkomuodolla(Rintojen suurennos,lihasten kasvatus hormoneilla)Minkä vuoksi korvien välinen lihas jää heikommaksi.Henkinen viisaus ei kaipaa pullistelua,vaan niinkuin MESTARI aikoinaan teki ja sanoi(EN TULLUT PALVELTAVAKSI VAAN PALVELEMAAN) HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

YLÖSNOUSUN MYSTEERIO(KANAVOINTI)

Varmaan ihmettelette miten minun ruumiini hävitettiin golgatan haudassa,korkeamman tason ENKELIT.säteillä hävittivät ruumiini ja sen tähden siitä ei jäänyt mitään todisteita.Marja näki minut henkiruumissani,ja myöhemmin materialisoin itseni opetus lapsilleni.Jälestäpäin on kaikenlaisia kääriliina versioita väärennetty ihmisille.ARKKIENKELI MIKAEL vaikutti ruumissani loppuelämäni ajan.Johannes Kastajan kastetoimituksessa tapahtui sielunvaihto.Raamattu kuvaa(PYHÄ HENKI LASKEUTUI KYYHKYSEN TAVOIN TAIVAALTA)Minä siirryin henkimailman puolelle,mistä opastan teitä.Mikael korotettiin tämän universumin pääliköksi,tämän lahjoittaumisen ansiosta,mikä on tämän universumi seitsemäs ja viimeinen lahjoittautuminen,langenneitten pelastamiseksi Lusiferin vallan alta. MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 19.30)

tiistai 6. syyskuuta 2011

INDIGO LAPSET(KANAVOINTI)

Niillä nimillä kutsutaan vanhoja sieluja jotka hämmästyttävät vanhempiaan määrätyllä neroudellaan.Niiden ymmärrys on paljon vanhempiaan korkeammalla tasolla.Minun kirjoituksiani on löydetty qumranin hautalöydöistä myöhemmin,joka on pelkistettynä kirjana JEESUKSEN SALAISET SANAT.Siinä sanon että tulee aika,jolloin viisi vuotias opettaa viisikymmentävuotiasta.Näitä lapsia ei saisi pakottamalla opettaa omiin kuviohin,vaan antaa heidän luovasti toimia,muuten siinä on vaara että heistä tulee autistisia.Jokin Steiner tyyppinen koulutus olisi sopivaa heille,normaali kouluun ovat liian älykkäitä. MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu1.25)

maanantai 5. syyskuuta 2011

PELASTUS SUUNNITELMA

Arkki enkeli MIKAEL lahjouttatumisella Jeesuksen ruumiistumisella,ja MAA planeetan karman poistolla ristin kuolemalla,lunasti vallan itselleen Lusiferilta.Lusiferille annettiin kuitenkin sen verran valtaa,että kuka haluaa voi seurata Lusiferia,tai valon tietä jota KRISTUS MIKAEL edustaa.Kaikki uskonnot ovat enempi tai vähempi Lusiferin vallan alla.VALON tien kulkija löytää omasta sisimmästään totuuden seuraamallaJEESUKSEN,nykyinen MAITREYA opetuksia.Vapahtajan löytyminen,löytyy JEESUKSEN sanomana,käännä toinenkin poski tarkoittaen antamalla vihamiehelleenkin anteeksi,koska ei mitään syyttömästi tapahdu.Kaikki juontaa aikaisemmasta elämästä,jota harvat muistaa,mutta henkisesti kehittymällä muisti alkaa joillakin palata.Pyytämällä viisautta ENKELIT auttavat tässä asiassa. Kalevalassa viisaus kuvataan sammon taontana.    HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

LUOMISEN TUSKAA

Onko kenelläkään tullut ajatelleeksi kuka tämän maaplaneetan on luonut,luojapojat tietenkin.JUMALA on vain antanut eväät matkaan.Lusifer korkeatasoinen luojapoika loi tämän universumin,mutta itsekkyydessään tahtoi irti JUMALASTA ja houkutteli 1/3 osaa taivaan joukkoja(enkeleitä jota me olemme)matkaansa aineelliseen olomuotoon jossa tällä hetkellä olemme 3 ulotteisessa olomuodossa.Mutta nyt olemme nousemassa 4-5 ulottuvuuteen,ja tänne syntyy vastaisuudessa vain vanhempia sieluja,nuorempia sieluja ei päästetä syntymään,ne todennäköisesti viedään syntymään toiseen UNIVERSUMIIN 3 ulotteiselle planeetalle.       LUOMISEN JATKOA.Jehova oli vanhan testamentin israelin jumala,joka on lusiferin apulainen,ja saatan moloc toinen vähän fiksumpi apulainen.Raamatussa olevassa kertomuksessa jehova ja moloc kilpailevat Israelilaisten suosiosta,Jehova voitti ja koetteli Aabrahamin uskollisuutta vaatimalla uhrattavaksi Iisakki poikansa,mutta tämä fiksumpi Moloc pääsi hätään,sanomalla älä uhraa ainoata poikaasi.Lusiferin henkinen asuinpaikka on kuu planeetta. HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.                                                                                                                                                                                                      

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

ADAM JA EVA SYNTIINLANKEEMUS(KANAVOINTI)

ADAMIN JA EVAN syntiin lankeemus tarina on lähtöisin ,ATLANTIS mantereelle tuotiin toisilta planeetopilta rodun kohennusta.ADAMI JA EVAN oli tarkoitus sekoittaa jälkeläisiään paikallisväestöön,mutt EVA oli hätäinen ja paritteli suoraan paikallisväestön kanssa,ja ADAM teki perässä saman tempun.Siitä se syntiin lankeemus tarina on lähtöisin.HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

INDIKO LASTEN KOULUTUS(KANAVOINTI)

Indiko lapsia(vanhoja sieluja)Ei saisi panna normaali kouluun,koska he ovat liian älykkäitä käymään pakko opetusta,ja ahdistuvat ja voivat väärällä kasvatuksella tulla autistisiksi.Steiner tyyppiset koulut olisiva näille indikoille hyväksi,koska he saisivat vapaasti käyttää luovuuttaan.Enhän minäkään teidän mestarinne yli 2000vuotta sitten käynyt mitään pakko opetusta,vaan olin Egyptissä viisaitten ohjauksessa.Myöhemmin on ihmiset alistettu uskonnon ja pakko opetuksen piiriin.Eessealainen seurakunta,perustui mitä nyt on tulossa HENKIPARANNUSTA,pienien piirien kokoontumista,yhteydenottoa HENKIMAAILMAAN(ei spiritismiä)Mikä on vaarallista ymmärtämättömälle,mutta vanhalle sielulle ei ole koska se ymmärtää erottaa riivaaja henget,ja korkeamman tason ENKELIT toisistaan.MEATARINNE MAITREYA (kanavoitu 6.50)

keskiviikko 31. elokuuta 2011

SIELUN VANKEUS(PEDON LUKU 666)

Sielu on ruumillisesa vankeudeessa niin kauan,kun se voi itse vapauttaa henkisellä kehityksellä itsessään olevan karmallisen pedon.Pedon luku kuvaa numerologisesti 666,6 kertaa3 =18 =9 Kalevalassa Sampo(HENKINEN VIISAUS) On lukittu 9 lukon taakse 9 sylen syvyyteen.Myöa raamatussa maininta /et pääse vankeudesta ennenkuin joka ropo on loppuun maksettu.Kun kaikki karmavelat on suoritettu vapaudut jälleensyntymä kierrosta lihalliseen olomuotoon.Silloin on ylösnoussut MESTARI niinkuin edelläkäyneet MESTARIT ovat tehneet,joista joistakin on tehty epäjumalia uskontojen kautta.Nämä kirjoitukset on tarkoitettu vanhojen sielujen ymmärrettäviksi,joista meistä kaikista tulee piisalle elämiä läpikäymällä fyysisessä olomuodossa.   HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

tiistai 30. elokuuta 2011

OIVALTAMINEN(KANAVOITU

Se on elänän hienoin asia,kun oivaltaa että on JUMALASTA riippuvainen,eikä LUSIFERISTA.KRISTUS TIETOISUUS,ON PYHÄN HENGEN  TOIMINTAA SISIMMÄSSÄ,EIKÄ LUSIFERIMAISEN EGON TOIMINTAA ,MITÄ USKONNOT EDUSTAA.Uskontoihinkin voivat saada hieman ymmärrystä NAISENERGIAN avulla.Uskonnoista KRISTINUSKO JA BUDHALAISUUS ovat ajan saatossa olleet lähimpänä totuutta,mutta kristinusko on liian väkivaltainen ollut ajan saatossa,mitä vieläkin jonkin verran on.BUDHALAISUUS taas on rauhanomainen,mutta uskovat jälleensyntyvänsä joksikin eläimeksi.Jos kristinuskossa olisi säilynyt jälleensyntymä,ja syyn ja seurausen alaiset totuudet,sekin olisi väkivallaton.Kristinuskon taivas on helvetti,kun se otetaan pois uskonto menettää merkityksensä,sen vuoksi maallisilla papeilla on kiire luopua helvetin pelottelusta,muuten viisaammat sielut eroavat kirkosta,mitä on paljon tapahtunutkin.EI JUMALA OLE NIIN PIKKUMAINEN,kuin maalliset papit kuin maalliset papit että tarvitsee ulkonaisia rituaaleja,vaan TEIDÄN KUNNIOITUSTA TOISIANNE KOHTAAN,JA KOKO LUOMAKUNNAN,ETTÄ ETTE TUHOA KAUNISTA PLANEETTAANNE.  MESTARINNE MAITREYA (kanavoitu 2.20)

ÄLÄ LYÖTYÄ ENÄÄ LYÖ

Jos ihmisellä elämässä tapahtuu vaikeuksia,niin on yleistä monesti että nautitaan toisten vaikeuksista,eikö silloin pitäisi omistakin vaikeuksista nauttia?Kun ihminen ymmärtää syyn ja seurauksen lain(karma)Niin silloin ei lyötyä enää lyö.Mitäkö pitäisi tehdä?Ei mitään,koska surun kanssa pitää olla yksin sitä ei voi jakaa,iloa voi jakaa toisillekin.Mutta voi myötätuntoisesti kuunnella,jos toinen haluaa kertoa huolensa,mutta ei saa tyrkyttää neuvoja.Ei toisen kuormaa voi kantaa,kaikilla on oma kuormansa oli sitten kysymys läheisestä tai tuntemattomasta ihmisestä.Jokainen selvittää vaikeutensa itsensä kanssa,ja näin ollen pitää huolen omasta sielun kehityksestä.HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO.

maanantai 29. elokuuta 2011

ME JA TE JUMALALLISET SIELUT(KANAVOITU)

Me ja te siellä maan päällä,antakaa kaikkien kukkien kukkia,älkää moittiko vähemmän tietoisia mutta kannustakaa heitä,ettehän itse loukkaannu mistään kommentista vaikka teitä pidettäisiin vähän höyrypäisinä,rakastakaa(kyllähän te sen tiedätte)Kaikkia lähimmäisiä rotuun uskontoon katsomatta.Arvostella voi,mutta ei voi vaikuttaa heikommin ymmärtäviin päättäjiin,muutakuin kehoittamalla löytämään oma henkinen viisaus egon pullistelun loputtua. YLÖSNOUSSUT MESTARINNE MAITREYA(kanavoitu klo.16.00)

KAIKEN MAAILMAN ENNUSTAJIA(KANAVOITU)L

Lehdet nykyään on pullollaan kaikenlaisia ennustajia,jotka perustuvat rahan hankkimiseen.On oikeitakin ennustajia,jotka tietävät enemmän tai vähemmän tulevaisuudesta.Siitä tietää jos ennustaja lupaa jatkuvasti hyvää on huijari(kirjoittajan kommentti)Mitä enemmän on kysymys rahasta,sitä vähemmän ennustaja tietää.Samoin uskonnoissa olevat rukoukset menevät taivaan tuuliin,koska HENKIMAAILMAN puolella kuunnellaan ainoastaan sellaisia toiveita,jossa sielu kehittyy.Mitään maallista hyvää ei kuunnella,mikä on kyseiselle sielun kehitykselle haitaksi.Uskonto on tehnyt rukouksesta muodollisen rituaalin,joka tekee sielulle vain naurettavan käytöksen(Raamatussakin mainittu,/Menkää omaan temppeliinne(SISÄISEEN)Ja myös maininta/ÄLKÄÄ USKOKO JOS JOKU SANOO JUMALA ON SIELLÄ TAI JUMALA ON TÄÄLLÄ,JUMALA ON TEISSÄ ITSESÄNNE.Lusifer on uskontojen Jumala,sen vuoksi hän teettää naurettavia rituaaleja eri uskonnoissa(KAIKISSA) MESTARINNE MAITREYA(ENTINEN JEESUS)  kanavoitu 4.00 kanavointeja saa vapaasti välittää eteenpäin.

lauantai 27. elokuuta 2011

LAMAN SYNTY

Nousu ja laskukakausi menee 7 vuoden jaksoissa,7lihavaa ja 7 laihaa vuotta(raamatussakin mainittu)vuonna 2012 alkaa nousukausi,joka kestää 7vuotta,jonka jälkeen alkaa edellistä lamaa voimaakkaampi lama.Joka 49 vuosi on käännekohta,niinkuin meren aallot joka7 vuotinen jakso.Näitä asioita ei pysty viisaammatkaan päättäjät muuttamaan,se on luonnon laki joka säätelee näitä asioita.(HENKEÄ KANAVOINUT KAUKO)

perjantai 26. elokuuta 2011

Lusifer Jumalana (kanavoitu)

Lusifer oli aikoinaan korkeatasoinen Luojapaoika, tämän universumin HALLITSIJA, mutta itsekkyydessä ylpistyi ja korotti itsensä JUMALAKSI, minkä jälkeen MAA PLANEETASTA tehtiin karanteeni planeetta ja poistettiin Galaktisesta liitosta.
Arkki ENKELI MIKAELIN lahjoittautumisen myötä MAA PLANEETTA viimeisenä tässä UNIVERSUMISSA takaisin GALAKTISEEN LIITTOON.
Muut planeetat ovat MIKAELIN ansiosta aikoja sitten nousseet takaisin VALOON, MITÄ MAA PLANEETTA parasta aikaa tekee.
Lusiferin uskonnot romuttuu ja tulee uusi KULTAINEN AIKAUSI MAA planeetalle, sodat sitä myöten loppuu, ja muukin rasismi, kun ymmärretään että kaikki on yhtä.
Muiden AURINKO KUNTIEN asukit tulevat (ufot) tutuiksi, jotka antavat MAA PLANEETALLE uusia energia muotoja keksintöjen muodossa.
On muitakin UNIVERSUMEJA JA NIISSÄ ERI LUOJA POIKIA, mutta ne eivät kuuluu meidän elin piiriin.



HIRMUVALTA HIIPUMASSA



Nyt on uusi aika tulossa minkä seurauksena hirmuhallitsijoiden valta kaatuu,se on oikea periaate että diktaattori hallitsijat pannaan oikeuteen,ja vankeuteen eikä teloiteta.Hirmuhallitsijat ovat pelokkaita ja se synnyttää vihaa,koska pelko ja viha ovat sama asia,mitä ihminen pelkää sitä se vihaa.Diktaattori hallitsijat pelkäävät menettävänsä jotain ellei kovalla kurilla hallitse tilannetta.Uskonnotkin aikoinaan ja jossain kulttuureissa vieläkin pelottelulla yrittävät hallita kansaa.Pelkäämätön ihminen ei pelkää mitään,ei edes omaa ruumillista kuolemaansaka,mutta kunnioittaa toisten elämää. ( Henkeä kanavoinut Kauko)

MINÄ OLEN (KANAVOITU)



MINÄ OLEN MIKÄ MINÄ OLEN.Nämä JUMALALLISET sanat sanoin aikoinaan (raamatussanne)nämä sanat te vanhat sielut voitte myös sanoa.Nuoremmat sielut eivät uskalla,koska pelkäävät omaa JUMALLISUUTTA.JUMALASSA ei ole mitään pelättävää,koska olette osa JUMALAA.Ego eli alempi minä potkii vastaan ,eikä hyväksy omaa JUMALALLISUUTTA,koska uskontojen kautta niin kauan opetettu teidän olevan maan matosia,syntisiä mitä uskonnon avulla maalliset valtaapitävät järjestöt ovat pelottelun avulla ylläpitäneet.Nyt on aika lapsen uskosta kasvaa aikuiseksi,eikä olla uskonnon orjana.Vain vapaa tietää totuuden (totuus on vapauttava teidät raamatussanne sanottu)löytäkää itsestänne JUMALALLINEN viisaus. TEIDÄN MESTARINNE MAYETREA (Kanavoitu 3.05)

LUONNON PALVONTA (KANAVOITU)



OSANA JUMALAN PA LVONTAA kuuluu myös LUONNON palvonta,kunnioitetaan ÄITI MAATA ,eikä sitä raiskata LUONNON tuhlailevalla LUONNONVAROJEN väärinkäytöllä.Turhilla rahan palvovalla energioiden tuhlaamisella LUONTOA saasttumalla,luodaan uusia uusiutuvia energiamuotoja AURINKO TUULI VESI ym. jotka eivät saastuta LUONTOA.Kaikki käyttö tavarat voisi tehdä aineesta jotka hajoavat luontoon. LUONNON PUOLESTA LUONNONHENKI HALTIJA (kanavoitu 7.10)

OIKEA JUMALA (KANAVOITU)



MINÄ TEIDÄN MESTARINNE ohjaan teitä palvomaan oikeaa JUMALAA.Uskonnot ovat unohtaneet oikean JUMALAN,ja palvovat kuollutta JUMALAA.OIKEA JUMALA on teissä PYHÄNÄ HENKENÄ vaikuttamassa teidän elämäänne.Uskontojen JUMALA (egon pullistelu)LUSIFERIMAINEN ylpeys on heidän JUMALANSA.Antaa kuolleiden haudata kuolleensa seuraa SINÄ MINUA TEIDÄN MESTARINNE MAYETREA (ENTINEN JOSHYA(JEESUS) (kanavoitu 1.10)

Luukulta luukulle



Kansalaispalkka olisi hyvä systeemi,ettei työttömien tai muuten pienituloisten tarvitsisi juosta luukulta luukulle.
Nöyryytetään kansalaisia perusturvan perässä juoksemiseen.Tässä asiassa kansanäänestys olisi paikallan,koska kaikille
pitäisi olla perusturva.Pitäisi ensin oman maan asiat pistää kuntoon ennenkuin avustetaan muita kansoja.
Eihän köyhä voi köyhää auttaa.Jolla on hyvin asiat,eihän se voi huomata köyhän osaa.

EGYPTIN ILMESTYS(KANAVOITU)



Ilmestyin uutisfilmiin joka näkyy netissä EGYPTIN mellakassa.Olen henkisissä piireissä myös materialisoitunut,niinkuin ilmestyin opetuslapsille aikoinaan-Tämän kanavoijan kautta,joka oli ennen opetuslapseni,on jälleensyntynyt tähän elämään,antaa ajankohtaista tietoa MESTARINNE MAYETREA(ENTINEN JEESUS) (kanavoitu 6.30) Viestejä saa vapaasti välittää eteenpäin.

2011 vuotta sitten olleet tapahtumat(kanavoitu)



2011 vuotta lupasin tulla noutamaan TAIVAAN KIRKKAUDESSA,se tarkoittaa tätä vesimiehen aikaa( RAAMATUSSA KUVATTUNA sanoin tarkkailkaa ruukun kantajaa)Silloiset uskonnot eivät hyväksyneet minun opetuksia,eivätkä nytkään dogmaattiset uskonnot hyväksy minua vaan nimittävät joksikin pedoksi(EGYPTIN TAPAUS) RISTINUSKOKIN YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESSÄ PALVOO VERISTÄ RISTIÄ,NIINKUIN JUMALA OLISI KUOLLEENA RISTILLÄ.Samoin muissakin uskonnoissa palvotaan jotakin profeettaa tai LUSIFERIN apulaista JEHOVAA JAHVEA PROFEETTA BUDHAA PROFEETTA MUHAMEDIA,SEKÄ MINUA RISTILLÄ JA MUITAKIN EPÄJUMALIA.Olen sanonut raamatussakin monesti te olette JUMALIA,mutta ego kieltää pyhän hengen olemassa olon ja on vienyt sen johonkin uskonnolliseen järjestöön.

EI RASISMILLE



Ei rasismia saa suosia,mutta on eri asia jos tullaan pahuuden tekoon määrättyyn maahan,jossa on paremmat olot vankilassa kuin köyhässä VALTIOSSA,jossa diktaattori johtajat varastavat kansalta varat.On eri asia jos tänne SUOMEENKIN tullaan työntekoon ja eletään ehdoilla(maassa maan tavalla tai maasta pois)Rlkoksen tehnyt on karkoitettava.eikä elätettävä vankiloissa.Pieniin rikkeisiin ei tarvitse karkotuksella puuttua.Ryöstöt ja raiskaukset on eri asia,josta saisi antaa karkotusmääräyksen,harrastakoon omassa maassaan rikollisuutta,ja kärsiköön siellä tuomionsa.Liiallisella hyysäämisellä tehdään vahinkoa rikolliselle sielulle,ja myös liian lepsulle VALTIOLLE.

HENKI JA AINE (KANAVOITU)

 

Vanhemmat sielut ymmärtävät erottaa HENKISEN JA AINEELLISEN.HENKINEN on ikupäiväistä AINEELLINEN tilapäistä.Aineellisessa olomuodossa oleminen on tavallaan harhaa,koska aineellinen on hajoavaista ,mutta HENKINEN ikuista.Aineellisen kautta haetaan henkistä kasvua(RAAMATUN MUKAAN YLÖSNOUSEMUS KÄY LIHAN KAUTTA vanha käännös)SEN VUOKSI PITÄÄ MYÖS AINEELLISTA KUNNIOITTAA.Mutta ei pidä siihen liikaa takertua.Valurauta ihmiset ymmärtävät vain aineellisen totuuden HENKINEN YMMÄRRYS VOITTAA AINEEN,ja tuo sisäisen rauhan(RAUHANI MINÄ TEILLE ANNAN) joka uskoo MINUUN KUOLEMALLA EI OLE VALTAA. TEIDÄN MESTARINNE MAYETREA (kanavoitu 8.30)

YMMÄRRYS KOVILLA (KANAVOITU)

 

Nykyiset nuoret (vanhat sielut)panevat vanhempien ihmisten ymmärryksen koville,koska saattaa olla että näiden lapset ovat sielullisesti niin paljon korkeammalla tasolla että perinteisen uskovaisen,tai poliittisen(joka on sama asia)ajatusmallin alla eivät halua olla.Sen vuoksi kouluissakin perinteinen uskon opetus olisi lopetettava,koulut olisi muutettava STAINER maiseen opetukseen,eikä mitään pakko opetusta joka ahdistaa vanhaa sielua.Vanhat sielut(indiko lapset)muuttavat tämän MAAPLANEETAN rauhanomaiseen tilaan.Uskonto ja isänmaa periaate jää pois kuvioista ja kaikki kansakunnat tulevat saman arvoisiksi,uskonnot yhdistyvät ja erimielisyydet poistuvat,hyväksymällä kaikkien uskontojen näkökannat.Ei väärä uskoisia ole olemassakaan vaan eri näkökulmia. MESTARINNE MAYETREA (kanavoitu 1.25)

27.5.2011 - GADDAFISTA (KANAVOITU)



Älkää surmatko Gaddafia,vaan pankaa vankeuteen,muuten olette samanlaisia kuin Gaddafikin.Marttyyrina Gaddafi saa pahempaa aikaan kuin elävänä vankeudessa.Jos Hitler olisi onnistuttu vangitsemaan elävänä ei NATSISMIA olisi jälestäpäin esiintynyt. HENKEÄ kanavoinut Kauko.

PEDON MERKKI (kanavoitu)

 

Monet varmaan ihmettelevät Raamatun kuvausta pedon merkistä.Se tarkoittaa kaikkia ihmisiä,jotka vielä ovat karmallisessa kierrossa.Todennäköisesti IHMISEN henkilötunnus tulevaisuudessa laitetaan otsaan tai käteen,eikä myydä eikä osteta jolla ei ole pedon kuvaa(NIINKUIN RAAMATUSSA ON MAINITTU) RAHASTA tehdään (onkin jo tehty)pedon kuva,joka seteleissä on.IHMISET palvovat pedon kuvaa.K UVAUS kuvaa rahan valtaa,joka luonnon kustannuksella oleva luonto tuhotaan. LUONNON PUOLESTA LUONNON HALTIJA (KANAVOITU 13.40)

Inkvisitiopapit (kanavoitu)



Se väärinkäsitys jota nykyään taistellaan uskonnoissa. Vanhoilliset papit (leikillisesti sanottuna pilkunnussijat) ovat tulkinneet kirjaimellisesti nainen vaietkoon seurakunnassa. On alkuperäisesti ollut hiljennä femiininen puoli itsessäsi (seurakunnassa), että maskuliininen puolikin pääsee paremmin esiin, Ying & Yang tasapainossa. Inkvisitiopapit, jotka naisia sortaakseen vähensivät tämän lauseen, koska Jumala on inkvisiopappien toimesta viety joksikin ulkopuoliseksi (joulupukiksi ja risupennaksi) niin tämä hirveä väärinkäsitys. Lutherkin ymmärtämättömyydessä piti meitä ihmisiä maan matosina ja vastusti Origenesin väittämää, että me olemme osa Jumalaa. Nykyiset nuoret (vanhat sielut) eivät usko joulupukkitarinoihin.
Mestarinne Maitreya, kanavoitu kello 06:15

ENKELEISTÄ LISÄÄ (kanavoitu)



ARKKIENKELI MIKAEL teidän luojapoikanne.Kun olin MAA PLANEETALLA lahjoittautuneena JEESUKSEN ruumissa,ENKELI GABRIEL hoiti UNIVERSUMIN asioita poissa ollessani.Uskontojen on aika tietää totuus,koska sielläkin alkaa olla vanhoja sieluja,jotka paremmin ymmärtävät totuutta.Nuoret sielut jatkakoon epäjumalan palvontaansa,mutta te vanhat sielut ymärätte oman JUMALALLISUUTENNE.ELÄTTE KORKEAMMISSA ENERGIOISSA,JA TEIHIN EI OLE KUOLEMALLA VALTAA.Tiedätte että fyysinen ruumis on vain ajoneuvo,jota kuljetatte.Mutta on hyvä ,jos oitää ajoneuvon hyvässä kunnossa.Näin aikoinaan on on RAAMATTUAKIN suodatettu,mitä aikoinaan maalliset inkvisiopapit ovat muokanneet omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi.Invisiopapit tappoivat henkisiä ihmisiä noitina kymmeniä tuhansia eri tavoin,mutta he eivät menettäneet uskoaan omaan JUMALALLISUUTEENSA,NIINKUIN JEESUS TEKI.Tänäänkin nuoremmat sielut pilkkaavat totuuden tuojia,mutta eivät voi silti fyysisesti kehittyneimmissä kansakunnissa tehdä fyysistä väkivaltaa,henkistä kylläkin tuomitsemalla. TEIDÄN MESTARINNE YHTEISTYÖSSÄ MESTARI MAYETREAN KANSSA. (kanavoitu kello 1.30)

25.5.2011 - ÄITI MAA KOSTAA

 

Nämä luonnonmullistukset ovat seurausta ihmisten MAAN saastuttamisen,sotien,väärän tegnologian seurausta.Yleisesti nuoremmat sielut,kuvittelevat että MAAPLANEETTA on kuollutta materiaa,mutta PLANEETTA on yhtä elävä kuin me ihmisetkin olemme.Väärällä elämän tavalla IHMINENKIN sairastuu,samalla tavalla PLANEETTAKIN sairastuu,IHMISTEN raiskaavalla MAAPLANEETAN kohtelulla,ilman saastuttamisella,ja vesien saastuttamisella,joka on lopetettava.ON luotava saastettomia energiamuotoja,mutta rahan valta pistää vastaan.Syökää sitten pelkkää rahaa älkää itkekö niinkuin JAPANISSA kun kaikki on saastunut. MAAÄIDIN puolesta LUONNON HALTIJA
VIELÄ NATOSTA (kanavoitu)

YHDYSVALTOJEN liiallinen herkkyys sekaantua konfligteihin,lientyisi kun kaikki KANSAKUNNAT olisi päättämässä mihin KRIISI pesäkkeeseen pitäisi sekaantua.EI tapahtuisi niin herkästi ylilyöntejä,niinkuin nykyään NATOLLA on.(Tutkittaisiin ennenkuin hutkittaisiin)Nykyään tahtoo olla päinvastoin,kilpavarustelu aserintamalla köyhdyttää kansan.Neuvostliitto oli esimerkkinä(Yhdysvaltojen yllyttämänä Neuvostoliitto kilpavarustelussa ,köyhtyi ja lopulta hajosi MIKÄ OLI HYVÄ ASIA)Nuoret voisi tietokoneen kautta opettaa(varalta)itsepuolustustaistelua,armeijan tapaan niin ei tarvitsisi pitää yllä kalliita laitoksia yllä.Se armeijan kuri mikä ennenvanhaan oli ,ei johtanut muuhun kuin Egon ylikäyttäytymiseen.Amerikkalaiset sotilaat,monesti huumeiden avulla tappoivat viattomia siviilejä.

24.5.2011 - KAIKKI KANSAKUNNAT NATOON

 

Jos kaikki kansat liittyvät naton tapaiseen armeijaan,missä silloin vihollinen on?Yhteinen armeija olisi siinä mielessä hyvä,että ei ole vihollista,se turvaisi vain terrorismi ilmiön lamaannuttamisen.Pelko synnyttää armeijan tarpeen,mutta kun on yhteinen armeija koko MAA planeetalla,pelko poistuu.Säästyy kaikilta KANSOILTA valtavasti varoja muuhun tarkoitukseen,uusien saastettomien energiamuotojen luomiseen, ja köyhien auttamiseen. HENKEÄ kanavoinut kauko.

Liika on aina liikaa

 

Sairaus ja lihavuus on väärällä elämäntavalla hankittua sairautta.Liika pillereiden kautta hankittu vitamiini on huonoksi,
koska elimistölle liikaa tyrkytetty vitamiini sairastuttaa elimistön,samoin kuin liika ruuan syönti vie kehon epätasapainoon.
Paasto on sen vuoksi tarpeellinen terveyden kannalta mutta sitä ei saa tehdä pakonomaisesti tai jonkun uskonnon
rituaalin vuoksi,pitää kuunnella kehoa milloin se tuntuu tarpeelliselta.Tvssä tänään eräs viisas nuorukainen esitti asian
oikein vitamiineista.Paasto pitää tehdä iloisella mielellä ja mieluummin energisoitua vettä juoden.
Aivan sama ilmiö on urheilijoilla,jotka syntteettisillä aineilla(hormonit ym.) kiihdyttävät elintoimintoja jolloin oma
hormonitoiminta lakkaa.Sen vuoksi myös synteettisten vitamiinien liiallinen syönti on haitaksi.
Sama pätee kaikkien pillerinkirjoittaja lääkärien toimintaan,jotka ovat lääketehtaitten bulvaaneja.
Oikea lääkäri tutkii sairauden syyn,eikä poista kipua pillereillä,mikä sairastuttaa ihmisen vain enempi.

LUSIFERIN VALTA



LUSIFER on sidottu valtaan nähden tuhanneksi vuodeksi MAAN aikaa.Sen jälkeen LUSIFERILLE annetaan osa valtaa(raamatun vertaus saatana päästetään vankeudesta )JOS LUSIFER nöyrtyy VALON voimille,niin HÄNELLE annetaan LUOJAPOJAN valtuuksia takaisin. MESTARINNE MAIYTREA (KANAVOITU 3.10)

MIKAELIN VALTA (KANAVOITU)

 

ARKKIENKELI MIKAEL on nyt tämän UNIVERSUMIN suvereeninen johtaja,siihen kuuluu valtava määrä eri AURINKOKUNTIA.MAA planeetta on viimeinen lahjouttaumisen kohde tässä UNIVERSUMISSA.ON muitakin UNIVERSUMEJA,VALTAVA määrä mutta se ei kuulu meidän elinpiiriin,siellä on toiset LUOJAPOJAT hallitsemassa. mestarinne MAIYTREA (kanavoitu 2.10)

23.5.2011 - KAPINA PLANEETTA

 

Tämä MAA niminen kapina PLANEETTA on ollut ilman valon ohjausta ,pitkiä aikoja LUSIFERIN langettua itsekkyyteen.ARKKIENKELI MIKAELIN lahjouttautumisen jälkeen PLANEETTA on hyväksytty GALAGTISEEN liittoon.2011 vuotta sitten se oli kaikkein raskaimmassa olomuodossa,nyt ollaan nopeasti nousemassa korkeampiin energiohin.Se tuntuu IHMISISSÄ määrättyinä henkisinä,ja ruumillisina kipuina.Olkaa huoleti se synnytyskipuja HENKISEEN ymmärrykseen. MESTARINNE MAIYTREA (kanavoitu kello 24.30)

JEESUS JA MARIA (kanavoitu)

 

Minä(entinen JEESUS) seurustelin MARIA MAGDALEENAN kanssa,hän oli kasvatti tyttärenä ,niin sanotun huoratalon emännän huomassa,koska hänen vanhemmat oli tapettu.Siihen aikaan oli niin julmaa,että jostakin syystä saatettiin tappaa ristillä pää alaspäinkin.MARIA evankeliumissaan kertoo tarkemmin näistä asioista.Silloin aikaan ei naista kunnioitettu,ja sitä ei ole hyväksytty raamattuun.Minä ja ÄITINI MARIA emme enää synny MAA planeetalle,vaan olemme astraalitasolla VALKOISESSA VELJESKUNNASSA opastamassa IHMISKUNTAA.Ilmestyn kriisipaikoille (EGYPTI) ja muihinkin henkisiin ryhmiin,jotka uskovat minuun. MESTARINNE MAYTREA (kanavoitu 1.10)

NEITSEELLINEN SYNTYMÄ (kanavoitu)

 

Siitä on paljon keskusteltu miten minä synnyin.ARKKI ENKELI MIKAEL oli Joosefin ruumissa aktin aikana,jota ilmiötä nykyäänkin transsi meediot käyttää.Meedion sielu siirtyy sivuun päästäen sovitun sielun paikalle.Joosef ei muistanut tapahtumaa,ja GABRIEL kävi ilmoittamassa JOOSEFILLE,miten se käytännössä tapahtui.Ei luonnon lakia voi millään hokkus pokkus menetelmällä rikkoa.Fyysinen ruumis oli JOOSEFIN sielu MIKAELIN.

AURINKO JA AVARUUS



Aurinko on tavallaan magneettinen, jonka ympärillä planeetat pyörii.Kokoonsa nähden kevyempi planeetta lähempänä
aurinkoa,raskaampi planeetta kokoonsa nähden kauempana aurinkoa.Toinen aurinkokunta pysyy törmäämättä meidän
aurinkokuntaamme,koska kaksi magneettia hylkii toisiaan.
Samat luonnonlait toimivat niin isossa kuin pienessä asiassa.
Luotijunien kiskoissa käytetään samaa periaatetta.Samaa periaatetta voisi käyttää myös laakeroinnissa(ilmalaakeri)mutta
se olisi liian yksinkertaista,ei menisi laakereita kaupaksi eikä tarvitsisi rasvoja.Sellainen laakeri olisi kevyt kulkemaan
eikä tarvitsisi energiaa,kitkavastus olisi mitätön.Rahan valta tämänkin asian tyrehdyttää.
Ihmisiä yllytetään kuluttamaan,tehdään tahallaan heikkolaatuisia laakereita että saadaan paljon kaupaksi.Näinollen riistetään
turhaan maapallon voimavaroja.Sitten kun ympäristö on tuhottu,itketään että kuinkas tässä näin kävi,tsernobil ja japani
esimerkkinä ja varoituksena.Syöpäkuolleisuus on suomessakin lisääntynyt tsernobylin jälkeen.

Naisenergia uskontoihin (kanavoitu)

 

Uskonnot ovat olleet enimmäkseen maskuliinisen miesenergian vallassa,mutta on tulossa feminiinistä naisenergiaa uskontoihinkin,mikä pehmentää egon
vallassa olevia uskontoja. Vanhoilliset papit ovat raamattua tulkinneet kirjaimellisesti,vaikka se on ajansaatossa käännösvirheiden ja tahallisten
tulkintojen,mitä alkuvuosisatoina paavillisen kirkon inkvisitiopapit juovuksissaan kääntelivät omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi.
Se raamatuntulkinta "NAINEN VAIETKOON SEURAKUNNASSA",on alkujaan tarkoittanut feminiinistä energiaa hiljentämällä pääsee myös maskuliininen
energia esille käytännön tekoina. Feminiininen energia paremminkin toimii intuitiivisena energiana. Itämaisessa viisaudessa jing ja jang energiatasapainossa.
Mestarinne Maitreya(02.30)

MINÄ JA FARISEUKSET (kanavointi)

 

Minä teidän Mestarinne jouduin monesti fariseuksien kanssa väittelyyn,hekään eivät ymmärtäneet sielun kuolemattomuutta.Kun sanoin heille
että olen elänyt ennen Aabrahamiakin,he suuttuivat ja sanoivat että et sinä voi olla niin vanha.Eivät tienneet minun olevan vanhan sielun,
sillä siihen aikaan oli enimmäkseen nuoria sieluja enemmistönä,tänä aikana tilanne on muuttumassa.
Uskontojen piti keksiä jostain jumala,kun he eivät ymmärtäneet kun sanoin,"ETTEKÖ TIEDÄ OLEVANNE JUMALIA".
Vanhassa testamentissakin asia mainitaan(psalmi 82).
Minusta tehtiin jonkinlainen epäjumala verisellä ristillä riiputtuna.Muissa uskonnoissa on myös profeetoista tehty epäjumalia.
Minä vain näytin teille tien millainen on täydellinen sielu,koska elin viimeistä maallista elämää keskuudessanne.En tahtonut itsestäni
tehtävän epäjumalaa,mutta nuoret sielut tarvitsevat jonkunlaisen palvontakohteen.Nykyään tehdään herkästi urheilijasta sankari tai
muuten julkkiksesta.Vanha sielu on egon pullistelusta vapaa ja toimii korkeamman energian(Jumalan)ohjauksessa.
Mestarinne Maitreya(kanavoitu 04.10)

PORTTO (kanavointi)

 

Viesti Kirjoittaja kauko » 18.05.2011 08:31
Raamatun ilmestyskirjassa Portto kuvaus kuvaa paavillista kirkkoa, jonka helmaan ihmiskunta sortuu.Alkuseurakunnassa harrastettiin henkiparannusta ja
henkimaailmaan yhteydenottoa,ei spiritismiä,joka on alemman vainajatason henkiä.Raamatussa kehotetaan koettelemaan henkiä ovatko ne Jumalasta.
Korkeamman tason enkelit eivät pääse tulemaan,ellei vastaanottava ryhmä ole värähtelyltään korkeatasoista,sen vuoksi joutui ryhmä valita sellaisista
sieluista jotka kykenivät yhteydenottoon.
Nykyiset nuoret tänne syntyvät(Vanhat sielut)kykenevät tällaiseen yhteydenottoon.
Mestarinne Maitreaya(Jeesus)kanavoitu 22.15

Tuhatvuotinen valtakunta (kanavoitu)



Olen seurassanne tuhannen vuoden ajan,niinkuin raamatussanne on ennustettu. Tänäaikana vanhemmat sielut pääsevät ylösnousemaan korkeammalle
tasolle.( Raamatussa puhutaan lopunajoista,jolloin yksikään sielu ei pelastu ellei lopunaikoja ole lyhennetty)
Jällensyntymiä nopeutettuna pääsevät vanhemmat sielut ylösnousemaan karmallisesta kierrosta tuhannen vuoden aikana. SE ON ENSIMMÄINEN
YLÖSNOUSEMUS.
TOISESSA YLÖSNOUSEMUKSESSA tuhannen vuoden jälkeen nuoremmat sielut alkavat ylösnousemuksensa.
Jälleensyntymien nopeutettuna seurauksena saattavat vanhat sielut muistaa jotain aikaisemmasta elämästä,koska uudelleensyntymien väli saattaa
olla vain kymmeniä vuosia. Ennen saattoi jälleensyntymien väli olla satoja vuosia.
Mestarinne Maitreya (03.55)

Vanhurskaat perivät maan

 

Moni varmaan ihmettelee mitä"Vanhurskaat perii maan" raamatunlause tarkoittaa. Maaplaneetalla henkiset värähtelyt nousevat
lähivuosikymmeninä kolmannesta ulottuvuudesta neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen.
Näinollen ne sielut jotka kehityksessä eivät ylety korkeampaan värähtelyyn,vaan toimivat käytännössä itsekkäästi omien
etujen tavoittelussa,ne jälleensyntyvät seuraavissa elämissä sellaiselle planeetalle toiseen universumiin,jonka planeetta
elää vielä kolmannessa ulottuvuudessa. Se sielujen etääntymisilmiö on uskontojen kautta väärinkäännetty ja ymmärretty ja
käännetty kadotustuomioksi. Tästä lauseesta uskonnot ovat muodostaneet "Helvetituomio" käsityksen.
Kaikissa uskonnoissa on osatotuuksia,kuin myös vääristymiä,mitä egon vallan alla olevat(Raamatussa varoitetut väärät
profeetat)ovat ihmiskunnalle opettaneet.
Mestari opetti ihmiskuntaa rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään,sitäkö nämä uskonsodat ovat opettaneet?
Nykyään sivistyneimmissä uskonnoissa ei enää käytetä ruumiillista väkivaltaa,mutta henkistä väkivaltaa tuomitsemalla
helvettiin, jollei usko heitä.
Tällaisista kirjoituksista olisi tuhannen vuotta sitten ja paljon myöhemminkin poltettu noitana roviolla,mitä tehtiinkin.
Tuhansia henkisiä ihmisiä poltettiin roviolla tai muulla tapaa surmattiin.

Jotkut maalliset papit alkavat pikkuhiljaa epäilemään josko sitä helvettiä on olemassakaan.
Maalliset papit kulkevat vielä lapsenkengissä(Joulupukkiuskossa)henkisessä ymmärryksessä.
Jumala on rakkaus,kirkkaus ja hyvyys ja me kaikki olemme osa Jumalaa.
Ihmisessä oleva ego(alempi minä)taistelee meissä olevaa pyhää hengeä vastaan,joka on meissä jumalallinen osa(korkeampi
minä).
Tämänkin Pyhän hengen, egon vallassa olevat uskonnot ovat omineet omaan järjestöönsä.

Karmasta vielä



Nuoremmalla sieluniällä hankitaan enempi negatiivista karmaa,vanhemmalla sieluniällä niitä enempi maksellaan.Sen vuoksi vanhempi sielu joutuu elämän aikana koviin koettelumuksiin,mutta myös tapahtuu nopeampaa henkistä kasvua(ei teille anneta enempää kuormaa kun jaksatte kantaa ,raamatun vertaus) Joskus kuitenkin käy että sielu on uupunut taakan alla,ja on omatoimisesti poistunut fyysisestä elämästä.Mutta fyysisellä kuolemallakaan ei pääse vaikeuksista eroon,seuraavassa fyysisessä elämässä jälleensyntymän kautta joutuu samojen vaikeuksien eteen.Tänne maatasolle uudelleen syntyvä sielu kestää paremmin kyseiset vaikeudet. Maytrea (kanavoitu 4.40)

Syyn ja seurauksen laista (karma)

 

Syyn ja seurauksen laki ei ole mikään rangaistus vaan meidän sielullinen opettaja.Silmä silmästä hammas hampaasta(raamatun vertaus)on monella kansakunnalla väärin ymmärretty.Se ei tarkoita että pitää alkaa kostotoimenpiteisiin(Yhdysvallat nykyään) seuraavissa elämissä tapahtuvina opetuksina sielu joutuu kokemaan tulevat tapahtumat,niinkuin koko kansakunta karmallisina seuraamuksina.Sielu syntyy siihen kansakuntaan jossa saa henkilökohtaisen karman sovitettua.Joka vankeuteen vie se vankeuteen joutuu(raamatun vertaus)kuvaa aikaisemmassa elämässä toisia vankeudella terrosisoinut,joutuu tulevassa jälleensyntymässä itse kärsimään vankeudesta. Mestarin opetuksesta toisen posken kääntämisestä,tarkoittaa että ei kyseiselle sielulle seuraavassa elämässä tarvitse olla koston välikappaleena,vaan kyseinen sielu joutuu jonkin onnettomuuden tai muun seurauksena sovittamaan tekonsa.

Uskonto ja elävä usko (kanavoitu)

 

Uskonto perustuu sokeaan uskoon jossa ihmiset pakotetaan uskomaan määrättyihin uskomuksiin(enemmän tai vähemmän
pelottelulla). Elävä usko perustuu tietoon missä epäilyksellä ei ole sijaa. Elävän uskon löytyminen perustuu paremminkin
hengen tieteeseen jota tutkimisella ja omakohtaisella kokemuksella saa varmuuden asiaan.
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan,raamatunlauseet pitävät siltäosin paikkansa.
Raamattuakaan ei pidä lukea kuin vanha sanonta(lukee kuin piru raamattua). Se on enempi vertauskuvallinen teos
mikä uskonnossa tulkittu henkinen tieto maalliseen vertaukseen.
Raamatun vertaus jolla on,annetaan ja jolla ei ole otetaan entinenkin pois ei tarkoita mitään maallista hyvää,vaan
henkistä viisautta. Myös kaikki kylvö-ja niittovertaukset eivät tarkoita mitään maallista toimeentuloa,vaan syyn
ja seuraamuksen karmallista seuraamusta.
Myöskään tuhlaajapojan vertaus ei tarkoita minkään maallisen pojan karkaamista isän luota. Se tarkoittaa teidän lähtöä
henkisestä olomuodosta maalliseen,karmalliseen kiertokulkuun kunnes(vertauskuvallisesti) sikolätissä aikananne oltua
vanhemman veljenne Jeesuksen(Maitreay)kehoitusesta ette ole vielä valmiit palaamaan isän luokse.
Missä lähtövaiheessa nyt olette? Osa on jo paluumatkalla.
Mestarinne Maitreay(01.35)

Neuvottelu paikallaan (kanavointi)

 

Terroristijärjestöjen kanssa neuvottelu on parempi vaihtoehto,koska kosto synnyttää aina kostoa. Kostokierre jatkuu
niin kauan kunnes osapuolet ovat neuvottelemalla päässeet sopuun. Voivatko yksistään amerikkalaiset tappaa ihmisiä
ja muiden alistuttava väkivallan kautta näyryytykseen. Jokaisen kansan on itse päästävä rauhanomaiseen ratkaisuun,
suomi kansalaissodassa esimerkkinä. Intiaanitkin aikoinaan polttivat rauhanpiippua ja neuvottelemalla saivat aikaan rauhaan.

Amerikkalaiset sotilaat kärsivät tunnonvaivoja jälestäpäin vietnamissa tapettuaan viattomia siviilejä.
Maitreay(23.40)

23.5.2011 - Sielujen sinfoniaa (kanavoitu)

 

Oman korkeamman minän opastusta voi kuunnella hiljentymällä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä.
Se opastaa sinua hellävaraisesti elämässä,ego panee monesti hanttiin eikä aina anna kuunnella sisäistä
ääntäsi.Sisäinen äänesi on jumalallista opastusta elämässäsi,jota toisella nimellä vpoisi kutsua omaksi-
tunnoksi.Ihminen monesti turruttaa tämän opastavan ohjauksen,näinollen saa elämässä vaikeuksia itselleen.
Alemman minän eli egon halut liittyvät maalliseen hyvään,mistä ei onnellisuutta saa kuin tilapäisesti ja
on tyytymätön elämäänsä.(Raamatussa mestarin sanoin)Rauhani minä teille annan,kuvaa sisäisen onnen löytymistä.
Sisäisen onnen löydyttyä pienistäkin asioista saa suuren ilon.
Mestarinne Maitreay(02.00)

21.5.2011 - YLEISÖ ÄÄNESTYS

 

Yleisö äänestys EU pankkien tukemisesta,jollei Hallitus sopua saada aikaan.Se olisi suora kansan tahto,siinä ei ole mahdollista juonitella,jos KANSA tekee tyhmän valinnan se on KANSAN tahto.Nuoretkin jotka yleensä nukkuvat äänestyksissä,heräisivät onhan se heidän TULEVAISUUS.Meillä vanhemmilla ei niin enää väliä,mutta nämä nykyiset päättäjät ovat vielä nuoria sieluja ja jälleensyntyvät tänne monesti joutuvat tulevissa elämissä siivoamaan sotkunsa HENKEÄ kanavoinut KAUKO.

Jumalanpalvelus(kanavointi)

 

Oikea Jumalanpalvelus on käytännössä toteutattavina asioina eikä minään ulkonaisina rituaaleina. Ulkonaiset rituaalit ovat lusiferimaista epäjumalanpalvelusta
vaikka raamatussa kielletään kaikenlainen epäjumalan kuvien palvonta,verisen ristin palvonta kuuluu samaan asiaan.
Meidät on luotu Jumalan kuvaksi,niin ketähän meidän tulee palvella? Toisiamme eikä mitään käsintehtyjä jumalankuvia.
Jumalallisia voimia voitte käyttää toisten auttamiseen,henkiparannus ym. Heilurilla mitattaessa jos luku on 80 tai yli,voi tehdä energiahoitoja,jos luku on yli
100 voi tehdä pieniä ihmeparannuksia ja kaukoparannushoitoja. Monilla nykyisillä nuorilla(Vanhoilla sieluilla) luku on yli 100.
Henkimaailmaan siirryttyässä sieluniästä riippuen tajuaa nämä asiat paremmin.
Mestarinne Maitreay (kanavoitu 02.15)

Kanavoinnista ja ennustamisesta


Te rakkaat oppilaani! Jos tunnette tarvetta automaattikirjoitukseen,niin tyhjentäkää mielenne maallisista huolista(Kun oppilas on valmis opettajakin
ilmestyy).Antakaa energian virrata,asettakaa kynä paperille niin se alkaa muodostaa sanoja.Teidän ei tarvitse itse miettiä mitä kautta ne vrtaa.
Joillekkin se esiintyy henkisinä runoina.
Ennustamisessa myöskin voidaan käyttää erilaisia apuvälineitä esim. on monenlaisia ennustuskortteja,jotka kuvaavat tulevaisuuden suunnitelmia
(Valinta on kuitenkin teidän).Ennustukset antavat toteuttaa kuvatut asiat mutta tuleviin vaikeuksiin ei voi vaikuttaa muuta kuin suhtautumisella.
Ne asiat mitä vastustat pysyy ja mistä luovut,poistuu se on luonnon laki(Vanha sanonta:On turha potkia tutkainta vastaan,kuvaa samaa asiaa).
Mestarinne Maitreay(kanavoitu 22.15)

Vainajien siirto valoon (kanavoitu)



Monet sielut jäävät maanpiiriin elämään,niinkuin eivät olisi fyysisesti kuolleetkaan(varsinkin epämääräisesti kuolleet jäävät kummittelemaan ja ilmestyvät herkälle ihmiselle)Myös niitäkin jotka ovat elämässä liikaa kiinnittyneet maallisiin asiohin (Niinkuin maanpäällä niin myös taivaissa raamatussa mainittu asia)Näitä sieluja voi siirtää valoon pyytämällä Arkkienkeli Mikaelia ,viemään kyseinen vainaja valoon.Siirto on onnistunut,jos läheinen ihminen ei näe enää unta kyseisestä vainajasta. Mestarinne Maytrea (kanavoitu 11.20)

SIELUN SUUNNITELMA



Te vanhat sielut ellette pysty toteuttamaan viisauttanne vielä,niin palauttakaa se tavallaan takaisin Jumalalle odottamaan aikoja parempia.Antakaa nykyiset nuoremmat sielut vielä vähän aikaa sotkea pesäänsä,kunnes huomaavat sen tarpeettomuuden.Vanhan saastuttavan tegnologian on väistyttävä,ja kalevalan kuvaus(sampo sänkykaverina on kylmä vierustoveri,tarkoittaa nykyistä teknologiaa) pitää palata luonnon ehdoilla toimivaan tegnologiaan,saastettoman elämän muotoon.Öljystä voi luopua,on tiedossa uusiutuvia energiamuotoja,kunhan rahanvaltaan perustuva politiikka saadaan valjastettua oikeaan tarkoitukseen.On käytettävä hyväksi saasteetonta tegnologiaa esimerkiksi,maa lämpö tuulivoima aurinko voima vuorovesi voima magnetismi tähän asti tunnistetut voimat.Nämä eivät saastuta luontoa,ja ydinvoimastakin voi pikkuhiljaa luopua. Mestarinne Maytrea (kanavoitu 5.10)

omatunto



Nyt politiikassa hävinneet puolueet kannattaa katsoa peiliin ,ovatko politiikassa syypäitä häviöön.Ovatko ajaneet maapallon hyvinvointiin perustuvaa politiikkaa,kyllä kansa tietää,vanhan entisen politiikon lausahdus alkaa kantaa hedelmää,varsinkin kun nuoret(vanhat sielut)alkavat herätä huomioimaan ympäristön hyvinvointiin ajavia asiota.Rahan valtaa pyrkivässä politiikassa on huomioitava ympäristön hyvinvointi,että ei tuhota luontoa,sillä pelkässä rahassa ei taida olla olla vitamiineja syötäväksi asti.Hävinneet puolueet alkakaa arvostelemaan oikeita asiota,niin saatte jatkossa kannatusta nykyisiltä nuorilta,jotka tulevaisuudessa heräävät huomioimaan oikeita asioita. Mestarinne Maytrea kanavoitu 1.20

Omistaminen (kanavoitu)



Vanhat sielut, varmaan ymmärrätte mammonan palvonnan tärkeyden (erottelukyvyn). Maallisesta omaisuudesta voi
nauttia, vaikka ei henkilökohtaisesti paperilla omistakkaan (säästyypä rasitteilta). Monesti vain ego pullistelee,
ettei voi nauttia toisten omistamista asioista. Omistaja ei varmaan tykkää huonoa, vaikka nautit sen omaisuuden
katselemisesta. Olkaa ilosia että voitte nauttia toisen tekemiä asioita, eikä teidän ole tarvinnut itse osallistua.
Kaikkea ei tarvitse itse tehdä, että voi nauttia sen katselemisesta. Egon pullistelun loputtua, voi antaa arvoa
toisenkin tekemiselle (päättäjille hyvä neuvo).
Päättäjät voisivat olla esimerkkinä ja toimia yhteistyössä asioita päätettäessä, mutta egon pullistelu estää tämän asian.
Halutaan olla kuin pikku poika, kertoi ylpeänä isälleen, että oltiin äidin kanssa pitkässä autojonossa, ja ekana.
Tällä systeemillä jarrutetaan asioita.
Luonnossa linnutkin tietävät tämän asian. Kurkiaurat vuorovedolla etenevät tasaisesti, toisiaan rasittamalla
eteenpäin. Päättäjätkin voisivat välillä antaa toisillekin mahdollisuuden olla kärjessä. Näin asiat etenevät joutuisasti
jakamalla toisillekin vastuuta, pääsee itsekin vähemmmällä ja asiat etenevät paremmin.
Mestarinne maytrea (kanavoitu 1.20)

20.5.2011 - Opetuslapsista vielä



Sanoessani opetuslapsilleni, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tarkoitin, kun he
jälleen syntyvät, tänne maapallolle opastamaan ihmisiä. Eihän silloin paljon 2011 vuotta sitten voinut vaikuttaa,
koska oli täysi työ, että pystyivät säilyttämään henkiriepunsa, vainojiaan kohtaan. Pakenemalla kukin
minnekin, Juudaksen kohtaloon, että joutuu elämään mielenvikaisena.
Mestarinne Maitrya (entinen Jeesus). Kanavoitu 6.30

Kanavoinnista

 

Te nuoret (vanhat sielut), luottaakaa tämän kanavoinnin kirjoituksiin, hän on entinen opetuslapseni.
Jonka kautta annan ajankohtaista tietoa. 2011 vuotta Israelilaiset odottivat messiasta, eivätkä tunteneet häntä,
tänäänkin on sama asia, uskonnot pitäävät maitrya ilmoituksia jonkun pirun töinä, koska ovat vielä Lusiferin vallan alla.
Pidän teidät ajan tasalla, nykyään on hyvä tuoda tietoa internetin välityksellä.
Mestari maitrya (entinen Jeesus). Kanavoitu 1.40

Ylösnousun mysteerio (Kanavoitu)


Varmaaan ihmettelette miten minun ruumiini hävitettiin golgatan haudassa. Korkeammantason (enkelit)
säteillä hävittivät ruumiini ja sen tähden siitä ei jäänyt mitään todisteita. Marja näki minut henkiruumiissani,
ja myöhemmin materialisoin itseni opetuslapsilleni. Jälestäpäin on kaikenlaisia käärinliinaversioita väärennetty
ihmisille.

Arkkienkeli Mikael vaikutti ruuumiissani loppuelämäni ajan. Johannes Kastajan kastetoimituksessa tapahtui
sielunvaihto. Raamattu kuvaa (Pyhä Henki laskeutui kuin kyyhkynen taivaalta). Minä siirruin henkimaailman
puolelle mistä nyt opastan teitä.
Mikael korotettiin tämän universiumin päälliköksi, tämän lahjoittautumisen ansiosta, mikä oli tämän universiumin
seitsemäs ja viimeinen lahjoittautuminen, langenneitten pelastamiseksi Lusiferin vallan alta.
Mestarillinen Maytrea (kanavoitu 1930).

Kuolema ja tuonela 19.5



Jeesus kuoleman jälkeen astui tuonelaan, sopi Luciferin kanssa että hän ottaa vallan ja antaa Luciferin hallita niin kauan kuin ihmiset haluavat seurata Luciferia. Kristuksen valoon tulijoille on portit auki, jotka haluavat seurata Jeesuksen opetuksia. Näin hän kukisti kuoleman. Jotka ymmärtävät Jeesuksen opetuksia, eivät pelkää kuolemaa, koska kuolemaa ei ole. Se on siirtyminen henkimaailman puolelle. Ja jälleensyntynyt syntyy tänne tai muualle planeetalle. Sielu on kuolematon, koska se on osa Jumalasta eikä Jumala voi kuolla. Sielu ihmisen energiakentässä olevissa sakroissa. Kuoleman kokemuksen kokeneet tai muuten ruumiista irtaantuneet tietävät tämän asian. Mestari oli täydellinen että pystyi fyysisen kuoleman jälkeen materialisoitua opetuslapsilleen niin kuin Maitreya nykyihmisille, jotka uskonnot luulevat pedoksi koska ovat Luciferin alaisia pikku petoja. Uskontojen on kaivettava Paavin arkistosta Raamatusta poistetut totuudet esiin, jotka käsittävät jälleensyntymää ja muitakin totuuksia. Paavit aikoinaan ovat ylentäneet itsensä Jumalan sijaiseksi ja hallinneet ymmärtämätöntä ihmiskuntaa ja vieläkin jonkin verran tekevät vaikka niiden valta on pikkuhiljaa hiipumassa. Luther ymmärsi pienen osan totuudesta mutta oli hukassa sielun kuolemattomuudesta koska ei tiennyt karman laista eikä näin jälleensyntymisestä mitään. Buddhalaiset tietävät jälleensyntymisestä mutta luulevat että voi syntyä eläimeksi mikä ei pidä paikkaansa.

Teidän mestarinne Maitreya, kanavoitu 08:20

Ylösnousemus (kanavointi) 19.5


Uskonnot ovat tehneet minusta epäjumalan,minä olen ylösnoussut Mestari,millaisia teistäkin joskus tulee.Moni käy viimeisiä elämiä maaplaneetalla,
ja jatkavat jollekkin toiselle planeetalle tai jäävät opastamaan jälkeenjääneitä.Minä autan teitä ylösnousussa,jotka kuulevat minua ja eivät elä liikaa
maailmassa,vaan muistavat hiljentyä kuuntelemaan minua.

Kaikkien uskontojen pitäisi yhtyä,että löytäisivät jonkinlaista totuutta.Totuus virtaa jokaisen ihmisen sisimmästä,kun ei anna minkään erityisen
uskonnon hallita itseään.Vain vapaa voi löytää totuuden ja sen mukana saa sisäistä rauhaa.Raamatussa kirjoitettuna"Totuus on vapauttava teidät,on sanottu
älkää uskoko että jumala on siellä tai täällä,se on teissä itsessänne kunhan oivallatte sen".Lusiferisten voimien tatkoitus on pitää teidät harhan maailmassa niin
kauan kunnes itse löydätte tien vapauteen.Lusifer pitää teitä mielellään vallassaan niin kauan kuin suinkin pystyy,eihän kukaan halua menettää asikasta.

MINUN LUOKSENI TULTAESSA ELÄMÄ ON PALJON ANTOISAMPAA,MITÄ LANGENNUT LUSIFER EI VOI ANTAA.
MINÄ OLEN MIKÄ MINÄ OLEN
Mestarinne Maitreya(entinen Jeesus)03.30

Maitreya (kanavointi) Henkiset oppilaani 19.5


Te ymmärrätte todellisen ristin tien merkityksen,jonka tien te olette elämässänne käyneet.Ymmärrätte että ei ulkonaisilla rituaaleilla tätä
tietä käydä.
Minut surmanneet eivät ymmärtäneet minua(fariseukset ja kirjanoppineet).Nykyiset uskovaiset eivät vieläkään ymmärrä vaan tekevät
minusta vaarallisen olion ja tuomitsevat seuraajani.

Yritän niiden kautta jotka tuntevat minut,automaattikirjoituksella ym.muilla ilmestyksillä(enkelipallot)tuoda itseni esiin,opastamalla teitä
irti lusiferimaisista voimista.Saatte sisäisen ilon minulta ilman mammonaa,annetaan mammonanpalvojien kulkea tietään(Antaa kuolleiden
haudata kuolleensa)koska onhan jonkun huolehdittava maallisista asioista(Annetaan keisarille mikä keisarille kuuluu).Heilläkin on oma
tehtävänsä täällä maan päällä,mutta seuratkaa te hengentienkulkijat minua.
Rakkaudella Maitreay(kanavoitu 03.25)

19.5.2011 - Vanhan ajan energiat (Maitreay kanavointi)

Mooseksen raamatun aikoihin,mustia viittoja ei voinut poistaa valkoisella valolla kuin määrättynä aikana, koska Lusiferin voimat olivat vallalla.Vasta maaplaneetan
karmanpoistolla valkoinen valo sai ylivallan.Mooses joutui turvautumaan monesti mustiin voimiin ajaessaan israelilaisten etuja.Nykyään valkoisella valolla pystyy
torjumaan kaikkien mustien voimien hyökkäykset.Kaddafin musta viitta on poistettu ja hän alkaa pikkuhiljaa taipua neuvotteluun.Hänelle pitää antaa mahdollisuus
vankeuden kautta elämiseen.Jos hänet surmataan,hän saa pahempaa aikaan henkimaailman puolelta,kuin että ruumiillisessa vankeudessa.
Teidän Mestarinne Maitreya (kanavoitu 19.15)